Kokoontumiset

Personan syyskauden avasi Jenni Kauppila, joka on muotiin ja kauneuteen erikoistunut helsinkiläiskuvaaja. Hän tuli tutuksi Malliksi Päivässä -ohjelmasta, jossa ideana oli löytää kauppakeskuksista tavallisten neitokaisten keskuudesta malli ja ottaa hänestä hienot kuvat tiukassa aikataulussa. Aiheena olikin mallin ohjaus ja tässä tiivistelmää Jennin ajatuksista:

Ratkaisevinta on se mitä kuvaaja itse tekee ja miten asennoituu. Malli aistii kuvauksen tunnelman herkästi, varsinkin aloitteleva malli.

Kuvaa suunnitellessa pitää olla selkeä päämäärä ja tavoite – niin kuin elämässä yleensäkin. Ennakkosuunnittelu on todella tärkeää, vaikka suunnitelmat menevätkin aina kuvauksissa vähän uusiksi. Se on sitä kuvaajan arkea, josta selviytymiseen tarvitaan hyvää mielen hallintaa. Mutta juuri yllättävästä saa ne hyvät kiksit, siitä maagisesta hetkestä jolloin syntyy jotain hienoa.

Millainen malli, sellainen kuva. Eli malli valitaan kuvan fiilistä ennakkoon miettien, koska joillekin on helpompaa heittäytyä tilanteeseen ja toiset taas ovat vaikkapa kehonhallinnaltaan heikkoja. Ei kannata suunnitella aktiivisia hyppykuvia mallille, joka on heti että apua en mä uskalla. Hyvässä kuvassa näkyy aina mallin persoona. Kuvattavasta henkilöstä halutaan esiin jotain sisältä päin tulevaa, ei vain ulkoa opittuja maneereja.

Jenni vinkkaa, että kannattaa harjoitella itse mallina olemista. Siitä oppii paljon. Jos itsellä on kameran edessä varma ja avoin olo – silloin sitä voi kuvaajana vaatia myös mallilta. Sitten tietää kuvaajana paremmin miten oikean fiiliksen voi luoda. Kuvaajalla pitää olla ohjaaja, jolla tilanne on hallussa. Välillä pitää häätää kuvauksiin kuuluvia maskeeraajia, stylistejä ym. häärääjiä sivummalle jotta malli saa rauhan keskittyä. Kun mallin asentoja haetaan, voi olla hyvä ottaa mukaan referenssikuvia joista näyttää millaista liikettä tai asentoa haetaan. Vinkki: jos malli katsoo linssin sijaan syvälle kameran sisälle, niin katse on paljon intensiivisempi.

Välillä voi olla hyvä ottaa kuvia rennosti, päättää tehdä ihan paskaa jälkeä ja jättää paineet onnistumisesta. Vain leikkiä ja kokeilla. Aloittelevan kuvaajan kannattaakin tehdä testikuvia, joilla voi näyttää asiakkaalle mitä osaa. Niissä voi toteuttaa villejäkin juttuja.

Katse ohjautuu kuvassa aina vaaleimpaan kohtaan, jolloin esim. etualalla olevat kädet saattavat olla isoja valkoisia lapioita vieden kasvoilta kaiken huomion. Jos käsi halutaan vaikka koskettamaan hiuksia, kannattaa mallia pyytää heilauttamaan käsi haluttuun asentoon eikä vain staattisesti jököttämään käsi hiuksissa.

Jennillä itsellään kiinnostus vaihtelee kausittain taidehäröilyn ja teknisesti tarkan kaupallisen kuvauksen välillä. Hän kokee että molemmat palvelevat toisiaan ja tekniikan hallinta on avain hyviin kuviin. Esinekuvaus on oiva tapa opetella tekniikkaa ja valaisua, eikä sitä ole mitään syytä väheksyä.
Lopuksi katsottiin ihania kuvia! Meillä meni reippaasti yli ajan, mutta meitä olikin paikalla 31 ja useimmat toivat kuvia mukanaan. Jennin palaute kuvista oli avartavaa, siinä oppi näkemään asioita joita muuten ei ehkä olisi huomioinut. Kiitos kaikille osallistujille!

9.3. vierailijana oli Mike Siren, mies jonka kuvissa lihakset pääsevät huomion keskipisteeksi. Kuuntelemassa oli 26 Personalaista, mukana taas uusia kasvoja.

Mike esitteli tuotantoaan, mutta myös kuvia joissa näkyy miten valot olivat kuvauksissa ja miltä kuva näytti ennen ja jälkeen kuvankäsittelyn. Oli paikalla myös Miken useiden kuvien mallikin. Mike onkin aika velho kuvankäsittelyssä, mutta ei mielellään kerro tekniikoista joilla saa aikaan hänelle tunnusomaisen jäljen. Paikallaolijat saivat kyllä muutaman hyvän vinkin.

Mike on kuvannut alle viisi vuotta, eikä hän ole sitä koulun penkeillä opiskellut. Ohjeeksi hän antoikin: kuvatkaa! Miksi hukata aikaa kuuntelemassa miten voi kuvata, jos senkin ajan voi itse olla kuvaamassa. Myös itse salilla viihtyvä Mike sai kimmokkeen kuvaamiseen kun kuuli paljonko valokuvaaja olisi veloittanut hänen tyttöystävän kuvaamisesta kisoja varten. Oli kuulemma liikaa, mutta nyt hän itse veloittaa kuvauksista tietysti enemmän...

Kuvien sanoma tai sisältö ei niinkään kiinnosta Mikeä, vaan lähinnä hän vain keskittyy tekemään sitä mikä näyttää hyvältä. Hän tykkää kuvata erikoisissa paikoissa, eikä kuvauslupakaan yleensä ole vaikea saada kun näyttää netistä löytyvät kuvat www.pakkotoisto.com/mike. FightSport, Tatuointi ja ProBody lehtiin mm. kansia kuvannut Mike onkin arvostettu omiensa joukossa, mutta saa helposti kritiikkiä muilta suomalaisilta kuvaajilta. Mutta on kuvista mitä mieltä vain, ei ne voi olla kovin ”väärin” kuvattu jos niillä pystyy saamaan elantonsa?

Useimmat kuvat olivat valaistu samalla perusreseptillä, ja miksi toimivaa muuttamaankaan. Hienosäätö tapahtuu salamoiden tehoja säätämällä. Kuvassa yleensä oikealla on päävalona beauty dish, jota tosin on inhottava kuljettaa – tuppaa kolisemaan autossa. Molemmilla sivuilla takaviistosta on spotit joilla saadaan piirrettyä malli irti taustasta. Softboxit on tietysti myös hyvät, mutta ainakin ulkona kuvatessa ne tahtoo kaatua tuulessa (missä hiekkasäkit?). Mutta tärkein valo on objektiivin ympärille tuleva rengassalama, jonka teho on usein säädettynä minimille. Mike kehottaakin sen hankintaan, koska sillä saa niin erinomaisesti avattua varjopaikat.

Usein valaisu tapahtuu viidellä valolla, koska enempää ei ole järkevää kantaa. Roudaaminen onkin iso osa koko kuvausta, joten vaikka nälkä on kasvanut syödessä ja laitehankintoja on tullut tehtyä, niin mukavuudenhalu sentään saa valaisun pysymään vain kuvan kannalta välttämättömässä.

Kuvatessa pyritään usein mahdollisimman pitkään syväterävyysalueeseen jo raakakuvassa. Aina se ei onnistu ilman että useampi kuva yhdistetään maskaamalla Photoshopissa. Tähän soveltuu parhaiten Fluid mask, erikseen ostettava lisäohjelma. Useasta kuvasta kootuissa kuvissa ihminen on kuvattu vihreällä taustalla, jolloin se on helppo irrottaa ja liittää varsinaiseen kuvaan. Ihmisen varjon tekeminen uskottavan näköiseksi on yhtä tuskaa, joten Mike pyrkii kiertämään asian esim. rajauksella.

Ihon liian punaisuuden välttämiseksi Mike kehottaa laskemaan kuvasta aina magentaa vähän alas, ettei painosta tule ikäviä yllätyksiä.

Harrastuksesta on nyt tullut hänelle työ, mutta ainakin vielä on ollut kivaa. Jatkossa hän aikoo suunnata realistisempaan valaisuun, eikä Photoshopistakaan uudet opittavat ole vielä suinkaan loppuneet.

Lopuksi katseltiin kerholaisten kuvia. Nyt vierailija ei halunnut arvioida kuvia, mutta aktiivisella keskustelulla saatiin tälläkin kertaa kaikille kuvansa tuoneille rakentavia kommentteja.

Riitta Supperi kertoi Personassa 9.2. tiestään vapaaksi valokuvaajaksi ja toimittajaksi, lehtikuvaajan työstä sekä omista projekteistaan. Voit tutustua hänen mm. Olivia, Gloria ja Kodin Kuvalehdestä tuttuun tuotantoonsa osoitteessa www.riittasupperi.com. Riitta kertoi työstään selkeästi ja näytti kuvasarjan jossa kuvat vaihtuivat automaattisesti 40 sekunnin välein. Esitystä oli ilo seurata.

Nuorena Kuusamon kansanopiston valokuvaopintojen aikoihin esikuvana oli Yousuf Karsh. Sitten Riitta opiskeli kuvankäsittelijäksi Helsingissä. Oltuaan muutaman vuoden Hufvudstadsbladetin ja Taloussanomien kuvankäsittelijänä hän päätti kiertää pikkulehtien toimituksia portfolionsa kanssa. Riitta pääsi kuvaajaksi Alueuutisiin ja opiskeli samalla iltaisin valokuvaajan ammattitutkintoa Helsingin tekniikan alan oppilaitoksessa. Riitta käsittelee omat kuvansa nykyäänkin itse.

Toiminta Suomen Lehtikuvaajien puheenjohtajana antaa kontakteja kollegoihin, jotka jäisivät muuten freelancekuvaajalla vähiin.

Riitan leipä tulee nykyisin henkilökuvauksista aikakausi- ja asiakaslehtiin. Tavoitteena on saada kuviin raikkautta ja jotain yllättävää, vaikka esim. kansikuvien tilaukset ovat aika tarkkaan määriteltyjä ja tekstille on jätettävä toiveiden mukaisesti tilaa. Kuvattavasta on saatava lehden brandiin sopiva kuva. Kansikuvissa mallin meikkaus ja stailaus jo vie parisen tuntia, jolloin aikaa kuvauksille voidaan varata vaikka koko päivä. Kuvattaessa Riitta rentouttaa ja ohjaa katseen suuntaa keskustelemalla mallin kanssa. Lähtökohtana on mallin persoona, joten kuvissa ei ole pakko hymyillä. Kuvattavat yleensä rentoutuvat pidemmän session mittaan, mutta toki jotkut kuvaukset pitää vain tehdä nopeasti. Silloin tarvitaan hyvää tilannetajua.

Asiakaslehtien kuvauksia tehdään usein uusissa toimistoissa. Niissä mielenkiintoisen kuvauspaikan löytäminen on haasteellista. Tavallisista ihmisistä kertovat kuvat pääsee useammin tekemään kuvattavan kotipiirissä, jolloin kotimiljöökin kuvastaa ihmisen persoonaa.

Riitta käyttää vallitsevaa valoa, jos se vain on mahdollista. Työskentely jalustan kanssa rauhoittaa häntä kuvaajana, koska nopeatempoisen ja liikkuvaisen lehtikuvauksen vastapainona jalustalla kuvatessa on pakko keskittyä olennaiseen. Tarvittaessa valaisukalustona on neljä pikkusalamaa.

Riitan ”Mies 50+” projektissa on menossa viides vuosi kuvaten tavallisia miehiä heidän kodeissaan. Kuvattavia Riitta on löytänyt kyselemällä eri yhteyksissä tiedetäänkö ketään, joka voisi suostua kuvattavaksi. Toisessa kuvasarjassa hän dokumentoi Pelastusarmeijan asuntola Rälläkän arkea, joka tulee nykyisenkaltaisena loppumaan tulevan remontin myötä. Riitta kuvaa asukkaita samalla kun he kertovat elämästään ja niistä vaihtelevista syistä miksi he ovat asuntolaan päätyneet.

Viikon työpaja David Allan Harveyn opissa sysäsi Riitan tekemään omakuvia. Tarkoitus oli kuvata läheisyyttä ja löytää sopiva italialainen perhe, mutta kielimuuri teki suunnitelman vaikeaksi. Onneksi niin, koska nyt hänelle ei jäänyt muita vaihtoehtoja kuin kuvata itseään ja pohtia teemaa henkilökohtaisemmin. Hän suosittelee kokemusta muillekin. Näyttely ”Letter to my Dearest” tulee esille Kotkan valokuvakeskukseen 2010.

Palautteessaan personalaisten kuvista Riitta suositteli käyttämään tilanteissa enemmän aikaa, jotta voi saada kuvaan oikean hetken. Kuvattaville voi esimerkiksi sanoa: ”Hei, te olette hauskan näköisiä. Saanko ottaa kuvia?” Näin tilanteesta ei tule epämääräistä hiippailua.

Peter Forsgård avasi katukuvausta Personassa 12.1.2009

Vuoden ensimmäiseen tapaamiseen tuli 33 mukavan aktiivisesti osallistunutta kuulijaa. Studiossa pääsääntöisesti ammatikseen kuvaava Peter Forsgård huomasi ottaneensa ”samaa kuvaa” jo 15 vuotta. Katukuvaus toimii tälle vastapainona, koska siinä voi rajata rohkeasti, näyttää ihmiset rosoisena ja tehdä ”väärin”. Peter kuvaa kadulla tavallisia ihmisiä, joilla on joku kiinnostava piirre. Esitetyt kuvat olivat mustavalkoisia ja usein kuvattu illan hämärryttyä mainosten ja näyteikkunoiden valossa. 50 mm objektiivilla, aukolla f 1,7 , usein ISO 1600. Hän tummentaa mustavalkoisessa punaista kanavaa ihon kontrastin lisäämiseksi, eikä silottele elämän jälkiä kasvoilta.

Katukuvauksen voi jakaa eri tyyleihin:

1. Voi kuvata näkemäänsä sellaisena kuin se on puuttumatta tilanteeseen.

2. Odottaa tietyssä paikassa herkullista tilannetta, kuten esim. Matt Stuart teki odottaessaan jopa kaksi viikkoa ihmisen nukahtamista metroon tietty mainos taustallaan.
3. Kontaktikuvaaminen eli Peterin tapa. Kuvattavalta pyydetään lupa (vaikka vain eleillä) ja mahdollisesti ohjataan.

On hyvä keksiä hyvä pysäyttävä aloitus lähestyttäessä mielenkiintoista kohdetta ja kertoa mikä hänessä erityisesti kiinnostaa, on se sitten hattu tai tatuointi. Aloita kehumalla jotakin! Siitähän me kaikki pidämme.

Kuvattavien yleisin kysymys on: Miksi - mihin se tulee? Eihän se tuu lehteen? Jos mainitsee tekevänsä näyttelyä, se tekee vaikutuksen. Joskus mukana on kuvia näytettäväksi, mutta aina yhteystiedot kortilla luottamuksen herättämiseksi. Kuva näytetään kuvattavalle ja hänen niin halutessa se myös poistetaan.

Peter rohkaisi lähestymään ihmisiä vaikka tupakkatauolla, silloin kun he eivät ole kiireisiä. Jos hengailevasta porukasta yksi suostuu kuvaan, niin muutkin yleensä haluavat omansa. Ja ihmiset suostuvat jopa suutelemaan uudelleen kuvaa varten. Usein jo muutaman metrin siirtyminen jutustelun lomassa saa valaisun ja taustan mielenkiintoisemmaksi, jolloin varsinaiset kuvat tuleekin otettua muutamassa minuutissa.

Tärkeintä kuitenkin on olla asenteeltaan reilu ja avoin. Ja lähestyä ihmisiä rohkeasti silmiin katsoen.

Persona 13.10.2008

Lokakuun illan puheenvuorot käyttivät kameraseuralaiset Robert Perander ja Kirmo Wilén.

Robert kertoi omasta harrastajavalokuvaushistoriastaan ja Kirmo kertoi Edward Westonista.

Paprikoita ja eläviä malleja

Legendaarinen amerikkalainen valokuvaaja Edward Weston (1886-1958) muistetaan erityisesti aistillisen abstrakteista kuvistaan. Kirmo heijasti kankaalle ne kuuluisat paprikat sekä lukuisat Westonin muotokuvat, joissa sekä valo että muoto olivat pääosissa.

Malleiksi haluavia oli kuuluisalle valokuvaajalle tyrkyksi asti. Kuvattavilleen Weston antoi hyvin vapaat kädet ilmaisuun. Kun jokin asento tuntui oikealta, Weston hihkasi "hold" ja se oli sitten siinä. Kuvien lomassa erittäin hyvin Westoniin perehtynyt Kirmo kertoi myös kuvaajan henkilökohtaisesta elämästä. Jäykkänä ja sisäänpäin kääntyneenä pidetty Weston oli kuulemma todellisuudessa iloinen juhlija. Eikä hänen elämästään naisiakaan puuttunut. Valokuvaajan assistenteista kun tuli yleensä hänen asuinkumppaninsa.

Malleja maailma täynnä

Robert Perander on ehtinyt olla monissa yhteisnäyttelyissä mukana ja onpa hän pitänyt omiakin. Insinöörismies kertoo sanan ja runouden vaikuttaneen visuaaliseen näkemykseensä; luonto ja matkat samaten. Robert on rohkeasti lähtenyt kuvaamaan ihmisiä lähipiirinsä ulkopuolelta. Katukuvauksessa hän ei piiloudu pitkien objektiivien taakse vaan haluaa olla tilanteessa läsnä. Kuvissa saattaa hyvin olla tuskafestareiden heavydydiggari yhtä hyvin kuin kadunmies.

- Huono omatunto tulisi, jos kuvattava ei tietäisi olevansa kohteena. Kerron yleensä ottavani kuvia näyttelyitä varten. Käyntikortti tekee luotettavan vaikutuksen ja olen myös lähettänyt kuvia jälkikäteen. "Smalltalk" auttaa kohtaamisessa.

Työpajoista ideoita

Jussi Aallon, Anders Petersenin, Arno Rafael Minkkisen ja Miina Savolaisen työpajoista Robert on hakenut lisävauhtia harrastukselleen.

- Käsitys valosta kuvassa oli ensimmäisen työpajan ansiota. Jokainen kurssi on sittemmin tehnyt syvällisen muutoksen ajatteluuni.

Valokuvaaja Peter Forsgårdin kanssa pitämänsä viimeisen näyttelynsä esittelyteksti kertoo myös hänen mietteitään tuntemattoman ihmisen kuvaamisesta:

"Vieraan ihmisen kasvoissa voimme nähdä inhimillisen. Hän saattaa löytyä kadulta tai jostain toisesta julkisesta paikasta. Jos olemme tarkkaavaisia voimme tunnistaa inhimillisen myös naamion takaa, joka on ehkä ensin riisuttava. Tavallisesti se on nähtävissä välittömästi."

Illan lopuksi katselimme jälleen toistemme kuvia. Valitsimme myös uuden vetäjätiimin meidän vetovastuun jättävien tilalle. Uusi kolmikko on Hannu Iso-Oja, Jari Miettinen ja Pirita Särmä. Personalaisia oli paikalla 29.

teksti: Merja Haakana

Persona 10.11.2008

Marraskuun Personan tapaamiseen oli saapunut ihailtavan iso joukko (35) yleisöä, kun illan aiheena oli reportaasikuvaus ja vieraana oli valokuvaaja Katja Lösönen, 29. Katja on Lahden muotoiluinstituutista valmistunut freelance-lehtikuvaaja, jonka ansioluetteloa koristaa vuoden 2006 lehtikuva, jonka hän otti kirjailija Bo Carpelanista.

Katja tekee kuvauskeikkojensa ohella myös kuvatoimittajan töitä Raw-lehdessä. Mutta se henkilöhistoriasta, sillä Personassa puhuttiin nyt reportaasista.

Fanaattisuus on visuaalista

Siirrymme Etiopiaan, jossa ilo on ylimmillään ja onni loistaa ihmisten kasvoilta. Olemme maailman vanhimmassa kristillisessä valtiossa, jonka uskonnon maailmaan paikallinen pastori on päästänyt Katjan tutustumaan. Joukko hengelliseen kokoukseen osallistujia on pyhän hengen vallassa. Tummat kuvat välittävät tunnetta.

Minulle on tärkeä, että kuvissa välittyy aina journalistinen viesti. Fanaattisuus on hyvin visuaalista. Reportaasissa rytmi on tärkeä. Vaihtelua saa vaikkapa objektiivia vaihtamalla. Nostoja tekemällä sarjasta saadaan visuaalista sinfoniaa.

Uskonnollisuus on Katjaa kiehtonut jo pitkään ja erityisesti sen tarkasteleminen kulttuurin näkökulmasta.

Katja kertoo kuvastilanteissa olevansa aina itse läsnä.

- Tekniikka pitää olla hallinnassa, mutta muuten kaikki kaavamaisuudet kultaisine leikkauksineen kannattaa unohtaa. Joskus on hyvä kuvata vaikkapa silmät kiinni.

Uskonnon lisäksi monet muutkin ääripäät kiinnostavat. Netistä hän löysi fitnessammattilaisen Kaisa Piipon ja kysyi diplomi-insinoorisnaisen mahdollista kiinnostusta kuvattavaksi. Piippo suostui ja niin syntyi reportaasi fyysisyydestä. Kuvissa nähdään, kuinka viimeisen päälle tarkkaa puuhaa kisoihin valmistautuminen on.

- Näkökulman valinta on erittäin tärkeää. Kuvausreissulle kannattaa lähteä huolellisesti valmistautuneena eli taustatyötä on tehtävä.

Käy kurkkaamassa Katjan kuvia täällä.

Mielenkiintoinen ilta mielenkiintoisesta aiheesta erittäin sujuvasanaisesti kerrottuna. Mitäpä muuta, no lopuksi katselimme katsoimme tietenkin myös toistemme kuvia.

Kuvailemisiin.