Pidetyt kuukausikokoukset

Aikaisempien kokouksien selostukset kohdasta "kokoontumiset".

HUHTIKUU

Kutsu Kameraseura ry:n sääntömääräiseen vuosikokoukseen tiistaina 13.4.2010 klo 18.00.
Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat sekä julkistetaan P.K. Jaskarin stipendin saaja
(tai saajat).

Illan vierailija on valokuvaaja AnteroTakala, jonka näyttely Mindscapes on esilläValokuvataiteen
museossa 23.5.2010 saakka.

Valokuvakilpailu vedoksille,dioille ja kuvatiedostoille.Kilpailussa noudatetaan Kameraseuran
normaaleja kilpailuohjeita. Kilpailukuvat tulee toimittaa Lastenkodinkuja 1:n postilaatikkoon
tai sähköpostilla osoitteeseen kuukausikokous.kilpailu@gmail.com viimeistään perjantaina
9.4.2010 klo 18.00.

 

Pilvet maisemakuvan sielu.

Taitelijaprofessori Antero Takala pohdiskeli terävin valotuksin ja projektorin näyttämin mustavalkokuvin maisemaa, tätä puolen vuosikymmenen pituisen kuvaajauransa pääraidetta Kameraseuran vuosikokouksessa 13.4. Yleisö sai kuukausittaisen – kenties peräti vuosittaisen – rautaisannoksensa maisemakuvan filosofiaa tekijältä, joka on ehtinyt miettiä maisemakuvauksen syvempää olemusta parhaimmillaan –50 asteen pakkasessa ja hengenvaarallisessa hypotermiatilassa.

Takalan mielestä mustavalkofilmi mahdollistaa tyylittelyn, valon pelkistämisen, sillä väri ja valo ovat kilpailijoita keskenään. Hän vannoo niinikään mittakaavakerronnan nimeen. Lopullisessa kuvateoksessa eivät edes laajakulmaobjektiivin keinot saisi näkyä.

Antero Takala ei edusta luontokuvausta yhtä vähän kuin luonnon dokumentointia-kaan, sillä ne ovat hänestä kumpikin enemmän fiktiota kuin mielenmaiseman maalaaminen kameran avulla:

- Vaikka aiheena on luonto, maisemakuvat kertovat minusta itsestäni. Mustavalkoisuus mahdollistaa tyylittelyn ja pelkistyksen. Puolet prosessista on kuvausvaihetta; paikan, valon ja asetelmien etsimistä. Toinen puolisko, ehkä se ratkaisevampi, tapahtuu pimiön maagisessa hämärässä, jolloin maisemat löytävät lopulliset sävynsä. Silloin niihin astuu sielu, pohdiskelee Takala.

Maisemakuvaus on kokemuksen siirtämistä

Lähtiessään vuonna 1960 free lance –kuvaajan tielle, maiseman vaakasuoruus hämmensi nuorta miestä. Hän kysyi itseltään, mitten siirtää näkökokemuksensa ydin kuvan keinoin katsojalle. Maiseman rikkaat peruselementit – vesi, metsä, puusto, kivet – oli eriteltävä; samoin valon luonne vuorokauden ja vuodenajasta riippuen oli tulkittava. Ensin kuvaajan oli valittava oikea paikka maisemassa, siis kuvauspaikka, ja sitten parhaiten soveltuva kuvausaika. Maiseman Takala jakaa maassa oleviin ja taivaalta löytyviin kohteisiin ja muotoihin.

- Sinisen taivaan alla lepäävä maisema on minusta pyhäpuvussa ja pilvisen taivaan alla oleva taas työpuvussa, runoilee Takala. Kun ihmisestä otetaan koskettava muotokuva, ovat mallin silmät sieluna; vastaavasti maisemakuvassa sielun peilinä loistavat pilvet.

Takalan filosofointi ja kokemukset johtivat pian avainkäsitteeseen Mindscape eli mielenmaisema. Maisema ei hänen mielestään ole missään tapauksessa realismia, vaan jotakin aivan muuta. Takalan omat mielenmaisemat lähtivät liikkeelle jo pienenä poikana hämäläisen sepän pajasta, jossa valonkajo, ahjon liekit sekä sepän kiroilu saivat mielikuvituksen liikkeelle elävänä kuin seinällä liikkuvat varjot.

Valosta löytyy maiseman runo

Valokuvauksen ohella Takala on tehnyt elämäntyönsä YLE:n televisiokuvaajana. Hänen mukaansa elävä kuva ruudussa sekä still-kuva vedoksena ovat onneksi riittävän etäällä toisistaan. Ne eivät ole koskaan häirinneet toisiaan, vaan päinvastoin niiden yhteneväisyyksiä on voinut hyödyntää. Tarkka ja punnittu kuvasuunnittelu on yhteinen piirre sekä liikkuvalle että pysäytetylle kuvalle.

Takala puhuu mielellään valosta. Leikkisässä puheessa on ripaus runollisuutta:

- Kaamoksen kylmä valottomuus on peikkojen aikaa, kun taas kesäyön kepeä valo on ilman muuta keijukaisten aikaa, maalailee taiteilijaprofessori. Minusta kesäyö tai -aamu on valollisesti paljon antoisampi kuin kylläinen auringonlaskun ilta. Sumustakin pidän, sillä se suodattaa kylläisiä värejä pois, kuten sadekin.

Takalalla on maisemaan hyvin henkilökohtainen, melkein taianomainen suhde. Hänestä metsän kuvaaminen onkin juuri erityisen vaativaa siksi, että hän kokee metsän puut elävinä olentoina: männyt miehisinä ja kuuset naisenomaisina. Kun suhde on näin henkilökohtainen, ei selityksillä ole suurempaa arvoa. Takalan maisemakuvauksessa kysymys on syvältä kouraisevan kokemuksen siirtämisestä kameran kielelle, sellaiseksi, jossa katsojan ja kuvaajan mielenmaisemat kohtaavat yhtenä hienona hetkenä.

Vedostus filmistä mielenmaisemaksi on aina aikaa vievää, kun taas kameran takana tapahtunut sommittelu on ammattimiehelle ollut salamannopeaa. Kaamoshämärästä kertonut näyttely syntyi Takalalta neljän kuukauden kuvaamisen ja 12 kuukauden vedostamisen jälkeen. Lisäksi kuvaaminen tapahtui 14 vuorokauden periodeina, jolloin normaali vuorokausirytmi kiihtyi 2-3 tunnin kuvaamiseksi, 2-3 tunnin nukkumiseksi, taas 2-3 tunnin kuvaamiseksi ja niin edelleen. Psyyke ja fysiikka olivat koetuksella, sen voi jokainen kuvitella.

Takalan kuvakerronnassa on tarttuvaa tenhoa, sen mielenmaisemiin jäävät useimmat katsojatkin koukkuun. Kuka meistä katsoo enää edes tuttua maisemaa vanhoin, liki sokein silmin näin valaisevan mustavalkoisen illan jälkeen?

Merkinnät & tulkinnat teki Martti Korpijaakko

Tässä huhtikuun 2010 kuukausikokouksen kilpailun tulokset:

Tuomari: Antero Takala
Tulokset: Samanarvoisena palkittu: Vesa Jakkula "Arctic walk"
Samanarvoisena palkittu: Jussi Helimäki "Koivikko syksyllä"
Samanarvoisena palkittu: Seppo Tuomaala "Lonely rider"
Kunniamaininta: Tuula Roos "Kevät 2"
Kunniamaininta: Urpo Väisänen "Korfu Kreikka"
Kunniamaininta: Niilo Anttonen "Varjoisaa"

Kuvamäärä:57 teosta, joista 2 neljä kuvan sarjaa, 16 tekijää,
kaikki digitiedostoja

MAALISKUU

KAMERA JÄÄDYTTÄÄ HYMYN

Kamera-lehden 60-juhlavuoden luentotapahtumassa tiistaina 9.3. kello
18 pohditaan kuvin ja sanoin kuvattavan asemaa kameran edessä.
Internetin ja lehtien villi kuvankäyttö on saanut yhä useamman pelkäämään kuvausta.

Tule kuulemaan, kuinka voit lähestyä kuvattavaa oikein ja keskustelemaan, onko katukuvauksen aika ohi.
Asiantuntijoina kuvatoimittaja Markus Pentikäinen, valokuvaaja Henrik Malmström sekä erityisesti netin sudenkuopat tunteva tietokirjailija Petteri Järvinen.

Luentojen lisäksi saat kuvistasi palautetta Kamera-lehden toimitukselta.
Kuvakokonaisuuksien arviointi alkaa jo kello 17.

Andorran löydät osoitteestaEerikinkatu 11 Helsinki, 500 metriä pohjoiseen Bulevardilta ja 250 metriä lounaaseen Simonkentältä. 
(www.andorra.fi)
VAPAA PÄÄSY.

 

Hymynkaretta Kameraseuran maaliskuun kuukausikokouksessa.

Andorrassa 8.3.2010 pidetyn kuukausikokouksen teemana oli retorinen kysymys “Kuinka Kamera jäähdyttää hymyn – tai kuinka se ei tekisi sitä?” Tärkeää teemaa lähestyttiin neljän hyvin erityyppisen esityksen kautta.

Lainattua aikaa kuvaamassa

Illan esiintyjistä ensimmäinen, Henrik Malmström (27), kuvasi marraskuusta 2007 huhtikuuhun 2008 oman 29-vuotiaan siskonsa syöpäsairauden etenemistä. Yleisöä kiinnosti sairaalamiljöön ja lähimpien suhtautuminen vaikean asian dokumentointiin valokuvaamalla.

- En onneksi saanut kriittisiä kommentteja tirkistelyvaikuttimista. Sisarestani oli päinvastoin hauskaa antaa veljelle mahdollisuus kuvaamiseen. Ja aivan loppuvaiheessa kuvaamisella ei ollut siskon mielestä ainakaan suurempaa väliä. Muut perheenjäsenet olivat kohdetta krittisempiä kuvaamisideaani, kertoo Henrik, jolta on ilmestynyt myös samaan materiaaliin perustuva valokuvakirja nimeltään “Lainatulla ajalla” (HB).

Projektin aikana mustavalkoinen filmi tuntui ainoalta vaihtoehdolta; nyttemmin Malmstöm kuvaa myös värifilmille. Kuvausluvat eivät olleet tekijän mukaan mikään ongelma ainakaan sairaalassa. Terhokodissa tarvittiin kylläkin allekirjoitettu kirjallinen lupa, jolla kuolevat antoivat suostumuksensa kuvaamiseen.

Videoitua katukuvaa, taustalla veljellinen sound track

Seuraava esiintyjä Petri Uutela kertoi puolestaan kuvanneensa paljon kadulla kyselemättä sen enempää lupia. Uutelan esittämä katukuvavideo oli koe siitä, mitä esitykseksi kootuilla katukuvilla voisi saada aikaan. Tekijän veli Tuomas Uutela teki pätkän tunnelmaan ja rytmiin hyvin istuvan musiikin. Kuvaajalla on myös itsellään musiikintekemisen taustaa, mikä näkyi ja kuului lopputuotteessa, jossa veljesten välinen hieno synkroni oli aistittavissa.

- Pidän mustavalkokuvista, vähän alakuloisesta tunnelmasta, tavallaan kaurismäkeläisestä estetiikasta. Joissakin kuvissa olen halunnut mennä melkein iholle varoittamatta, joiltakin kuvauskohteilta kysyin erikseen suostumusta. Kuvan ottaminen onnistui käytännössä aina, tilitti Uutela.

Katukuvavideon tekijän mukaan yksi yksinkertainen metodi riittää: ensin valitaan paikka, siis missä näyttää hyvältä. Ja sitten vain katsotaan, mitä tapahtuu. Ja aina tapahtuu.

Idioottimaiset rajoitukset ja metroon unohtuneet kuvat

Netin loukkoja lähestyneen tietokirjailija Petteri Järvisen mukaan juuri kukaan ei tätä nykyä kiinnitä huomiota, vaikka näppäisi katukuvan salamalla päin näköä. Asenteet ovat muuttuneet nettiajan myötä.

- Ei ole epäilystäkään, että valokuvauksen kieltämistä käytetään kontrollin välineenä. Terrorismin vastaiset lait ja digitaalikuvaus ilmestyivät maailmaamme samanaikaisesti. Teknologia on yhtäällä lisännyt kuvaamisen mahdollisuuksia ja sääntely toisaalta rajoittanut niitä, totesi Järvinen.

Hänestä on ahdistavaa, kun USA:ssa poliisi pysäyttää tiukaten, onko tullut valokuvattua. Lontoon busseja yhtä vähän kuin poliisejakaan ei saa enää kuvata. Ja Eiffel-torninkin yövalaistus on peräti tekijänoikeuksilla suojattu!

- Nämä ovat ihan absurdeja rajoituksia. On täysin normaalia, että julkisella paikalla saa kuvata vapaasti. Kuvaaminen on yksi asia ja kuvan julkinen käyttö on toinen, tämä pitäisi pitää kirkkaana mielessä. Turvallisin mielin voi mielestäni kuvaajana olla, ellei kuvaansa käytä kaupallisesti, alleviivasi Järvinen.

Googlen Street View merkitsi uuden aikakauden alkamista: pihakuvat ovat ongelmallisimpia (salakuvaus). Pääsääntöisesti rikokset ovat tuomittavia tahallisina, eivät vahinkoina. Muutamat julkisuudessa esillä olleet Googlen katunäkymien ongelmallisuudet lienevät juuri viimeksimainittua tyyppiä.

- Olisin itse sallivalla kannalla kuvaamisen suhteen. Ollaan hankalalla tiellä ja miltei suossa, mikäli yleisellä paikalla kuvaaminen tehdään vaikeaksi. Rajat on vedettävä fiksusti, maalaisjärjellä. Eikä kannattaisi tällä kotimantereellamme ajaa itseään nurkkaan tietosuojaperustein, sillä jenkit ajavat pian ohi teknisesti, kun eurooppalaiset vain suojelevat itseään, painotti Järvinen.

Lomakuvien laittamista nettiin ei esiintyjämme suosittelisi kenellekään. Se on hänestä melkein sama asia kuin valokuva-albumin unohtaminen metroon. Kehittyneiden kasvojentunnistusjärjestelmien myötä on hyvä ottaa huomioon myös turvallisuusaspekti: miten paljon me luovutammekaan ilmaiseksi tietoja amerikalaisille; tiedustelujärjestöt käyttävät aivan varmasti hyödykseen tätä “nettimetroon” unohtunutta materiaalia.

Lopuksi vuoden 2006 Smash Asem –kahakasta tunnettu valokuvaaja ja nykyinen kuvatoimittaja Markus Pentikäinen esitteli oman kuvasarjansa valossa tapausselotuksen dokumentaarisen lehtikuvauksen ahdistavista rajoista nyky-Suomessa.

Kokousta tulkitsevat merkinnät teki Martti Korpijaakko

HELMIKUU

Helmikuussa 9.2.2010 Kuukausikokous toteutuu Kamera-lehden 60v-yleisöluentona

KAMERA VAIKUTTAA LUONNOSSA

Kovalainen, Seppo ja Salolainen Helsingin Andorrassa

Kamera-lehden 60v-juhlavuosi tarjoaa Luovia kohtaamisia, kursseja, kilpailuja ja kuvausmatkoja. Torstaina 9. helmikuuta kannattaa askeleet suunnata kulttuurikompleksi Andorraan. Helsingin Eerikinkadulla sijaitsevan entisen elokuvateatterin lavalle nousevat kello 18.00 ministeri ja WWF:n hallintoneuvoston puheenjohtaja Pertti Salolainen sekä valokuvataiteilijat Ritva Kovalainen ja Sanni Seppo.

Kaikille avoimessa yleisöluentotilaisuudessa pohditaan kuvin ja sanoin, kuinka kamera vaikuttaa luonnossa. Vapaa pääsy.

Luentojen lisäksi tarjolla kuvakokonaisuuksien arviointia. Kun otat mukaan kuvasalkkusi tai sähköisen portfolion, saat kuvistasi palautetta Kamera-lehden toimitukselta.
Lisää: www.puidenkansa.net, perttisalolainen.fi, andorra.fi.

PS. Andorra löytyy osoitteesta Eerikinkatu 11 ,  500 metriä pohjoiseen Bulevardilta ja 250 metriä lounaaseen Simonkentältä.

 

TAMMIKUU
Kuukausikokouksien vuoden aloittaa 12.1.2010 klo 18.00  kollektiivi Kettu 2000 - Emma Suominen, Pinja Sormunen ja Vanessa Virmajoki. Illan aikana valokuvaajat kertovat toiminnastaan ja projektista Toiset kengät, joka sai keväällä 2009 P.K. Jaskarin stipendin ja tulee Kamera-galleriaan huhutikuussa. 

Vuosikilpailu vedoksille, dioille ja kuvatiedostoille. Kilpailussa on neljä sarjaa: henkilökuvat, luonto- ja ympäristökuvat, tilannekuvat ja yleinen sarja. Yleiseen sarjaan osallistutaan teoksilla, jotka eivät aiheeltaan sovi muihin sarjoihin. Kilpailuun saa osallistua korkeintaan neljällä teoksella, joista yksi voi olla kuvasarja tai kuvapari. Kilpailussa palkitaan myös paras nuorten teos. Alle 25-vuotiaiden on merkittävä teoksiinsa syntymäaikansa. Muilta osin noudatetaan Kameraseuran normaaleja kilpailuohjeita.

Kilpailun arvostelun suorittaa kolmijäseninen raat, joka tällä kertaa on Kettu 2000.

Kaikkien sarjojen voittajat saavat palkinnoksi yhteisnäyttelyn Kamera-galleriaan 8.2.-27.2.2010.

Kilpailukuvat tulee toimittaa Lastenkodinkuja 1:n postilaatikkoon tai sähköpostilla osoitteeseen
kuukausikokous.kilpailu@gmail.com viimeistään perjantaina 8.1.2010 klo 18.00.

Kettutytöt vierailivat omissa kengissään 12.1.2010

- Ihminen on paljolti ympäristönsä tuote. Identiteetti ja elämä ovat sattumanvaraisia. Mutta ne ovat vaihdettavissa, totesivat tammikuun kuukausikokouksen tuomarit Emma ja Pinja.
He kuuluvat Kettutyttöihin, joka on kolmen nuoren valokuvaajanaisen ryhmä. Kun taitelijan työ on hyvin yksinäistä, on antoisaa löytää oma kollektiivi. Kettutyttöjen ryhmä on tarjonnut keskustelua, synergiaa, kolmen naisen dynamiikkaa.
Vanessa Virmajoki asuu Englannissa, jossa hän myös opiskeli samassa opinahjossa Rochesterista Emma Suomisen kanssa. Viimeksimainittu valmistui valokuvataiteen kandidaatiksi ja hän toimii free lance –valokuvaajana (lehti- ja tuotekuvia) sekä opettaa valokuvausta. Lisäksi Emma on galleristi ja valokuvataitelija. Ryhmän kolmas Pinja Sormunen puolestaan opiskeli kuvataiteilijaksi Tampereen ammattikorkeakoulussa, jossa veri veti jo silloin kameroiden pariin. Hän jatkaa nykyään opintoja Taideteollisessa korkeakoulussa.

Elämät vaihtoon, askel toisiin kenkiin
Tyttöjen yhteinen projekti nimeltään “Toiset kengät” sai alkunsa vuosi sitten kysymyksillä identiteetin vaihtamisesta, identiteetin rajoista ja sen muodostumisesta. Voiko elämää vaihtaa toisen kanssa? Miten identiteetti rakentuu, onko sen vaihtaminen edes mahdollista? Idea identiteetistä johti sen vaihtamisen tutkimiseen.
Aihe huomattiin trendikkääksi. Äidit vaihtoon, Second Life, Avatar, Big Brother, reality-sarjojen tirkistely, kaikenlainen profiilinhallinta, Facebook-mielikuvat, nettisivut jne. Mitä he oppisivat näistä, miten he erottautuisivat? Tyttöjen mielestä kukaan muu ei ollut tehnyt mitään vastaavaa taiteen puolella.
Ennen vaihtoviikkoa otettin testikuvia ja mietittiin lähestymistapaa sekä vaihdettin päiväkirjoja ja henkilökohtaisia tietoja allergioista, ihmissuhteista kännykän muistissa jne. Kameraseuralta saatu P.K. Jaskarin palkinto pakotti lopullisesti viemään projekti läpi.
Varsinainen roolien vaihto toteutettiin maanantaista 24.8.09 klo 09.00 sunnuntaihin 31.8.09 klo 22.30. Asunnot, rahat, puhelimet, tietokoneet, poikaystävät jne. vaihdettiin täydellisesti. Ainoastaan passeja ei vaihdettu Lontooseen lähdön yhteydessä. Prosessi oli kuulemma erityisen rajuhko läheisille.
Joka päivä otettiin kolme omaakuvaa eri aikoina, sommittelun ja valon osalta erilaisia. Erikoisia tilanteita syntyi työnantajia myöten. Yhden hyvin työllistetyn ihmisen rooli vaihtui rentoon hengailuun Lontoossa. Vaihto lähempänä tuttuja kulmia tuntui aiheuttavan enemmän vaikeuksia kuin kauemmaksi meneminen.
- Jokainen meistä koki vastustusta identiteetin vaihdosta, jopa kapinointia. Henkisiä rajoja lähestyttiin jo yhdenkin viikon aikana, kuukausi olisi ollut mahdotonta, sillä kaikki vaihtui vaatteita myöten, kertoivat tytöt. 

Kokemukset multimediaaliseksi näyttelyksi
Haasteeksi muodostui tuoda viikon tapahtumat ja tuntemukst esille yleisölle selkeästi ja tyydyttäväsi. Kettutyttöjen näyttely aiheesta on auki 28.1.-14.2. Galleria Jangvassa, Uudenmaankatu 4-6. Metodeina ovat valokuva, video ja teksti.
Projektista on syntynyt haastatteluita radioon ja lehtiin. Lisäksi on blogi, missä tytöt puivat vaihtoansa tekstein ja kuvin (www.kettu2000.blogspot.com). Viikko johti kolmeen hyvin erilaiseen tarinaan. Tämä oli yllätys. Jokainen koki vaihtamisen hyvin erilaisella tavalla. Syntyi kolme tuntuvasti erilaista tarinaa. Ulkoinen elämäntilanne lienee vaikuttanut tähän voimakkaasti.
Eräs keskeinen arvo oli projektin avoimuus. Se osoittautui tekijöilleen hyvin ajatuksia herättäväksi ja “erilaiseksi”. Tyttöjen lähestymistapa oli heidän omasta mielestään röyhkeämpi kuin viihdeteollisuuden tuotteissa. Myös yleinen vastaanotto on ollut voittopuolisen myönteinen ja innostunut.
Lopuksi Emma Suominen ja Pinja Sormunen arvioivat kameraseuralaisten tammikuun kilpailuun tulleet kuvat. Tulokset ohessa.

Merkinnät teki Martti Korpijaakko

Kameraseuran Vuosikilpailussa tammikuussa 2010 palkittiin seuraavat:

Paras kuva: Jarmo Talonen "Isän kädessä"
Henkilökuvasarja: Jarmo Talonen "Isän kädessä"
Luonto- ja ympäristökuvasarja: Juha Halmu "LehmätGrey"
Tilannekuvasarja: Hannu Kontkanen "Toimelias häävieras"
Yleinen sarja: Vesa Jakkula "Kipparin syystyöt"
Paras nuorten kuva: Olli Keskinen "Energiaa"

Kunniamaininnan saivat seuraavat kuvaajat töillään:

Vesa Jakkula: "Sillan alla ja päällä"
Rauno Pohjonen: "Katse"
Juha Halmu:"Flowers of Autumm"

Ohjelma 2009

Kuukausikokous joka kuukauden toinen tiistai klo 18.00

13.1. vierailija Nina Tuittu, Vuosikilpailu

10.2. Vierailija Tuomas Uusheimo

10.3. Vuosikokous

14.4. Vierailija Miina Savolainen

12.5. Kameraseuran kevätjuhla

10.6. Kesäkokous

14.7. Kesäkokous peruttu remontin vuoksi

11.8. Kesäkokous

8.9. vierailija valokuvaaja Sakari Majantie

13.10. vierailija Valokuvataiteen museon johtaja Elina Heikka

10.11. Kameraseura ry:n varsinainen kokous ja Suurpalkintokilpailu

Perjantaina 11.12. Kameraseuran joulujuhla ja Wanhat kamerat -kilpailu

 

JOULUKUU

Kameraseura ry:n joulujuhla Kamera-galleriassa perjantaina 11.12.2009 klo 18.00.

Tarjoilu nyyttikesti periaatteella, vieraiden tuomista herkuista. Nyt influenssa kaudella suositellaan ostamaan tarjoiltavaksi aiotut herkut kaupasta.

Kameraseura tarjoaa glögit. Viiniä, olutta ja muuta juhotavaa voi tuoda kukin haluamansa verran.

Pöytien ja tuolien laittaminen sekä koristelu aloitetaan klo 17.00. Tervetuloa jo silloin!

Ohjelmassa on valokuvien vaihto eli tuo oma signeerattu valokuva mukanasi, niin saat vaihdossa toisen valokuvateoksen tilalle.

Illan kilpailuna on Wanhat kamerat, joka toteutetaan pöytäkilpailuna eli yleisö äänestää voittajan.
Wanhat kamerat -kilpailuun saa jättää neljä normaalien kilpailuohjeiden mukaista vedosta, jotka on kuvattu vähintään 30 vuotta sitten (vedos saa olla uudempi). Myös aiemmin seuran kilpailuissa palkituilla kuvilla saa osallistua. Kilpailussa jaetaan vähintään kaksi palkintoa. Voittajan nimi kaiverretaan Suomen Kameraseurojen Liiton lahjoittamaan Wanhaan kameraan Kodak SX-20 “Brownie”.

Illan toisena kilpailuna on Joulukorttikilpailu.
Joulukorttikilpailun voittaja valitaan äänestämällä joulujuhlassa (kuten pöytäkilpailu). Voittajakuvasta tehdään Kameraseura ry:n sähköinen joulukortti, joka tulee kotisivulle ja lähetetään yhteistyötahoille. Voittaja saa lisäksi kirjapalkinnon.

Joulukorttikilpailuun voi osallistua neljällä kuvalla, joihin kuvaajalla on täydet oikeudet. Tiedostojen on oltava jpeg-muotoisia, ja kooltaan korkeintaan 10 MB. Kuvatiedostojen suositeltava koko on 1920 pikseliä vaakasuuntaan ja 1080 pikseliä pystysuuntaan (paras laatu saadaan tällä uuden projektorin ominaistarkkuudella). Suositeltava väriavaruus on sRGB.
Kilpailukuvat tulee lähettää viimeistään perjantaina 4.12.2009 klo 18.00  sähköpostitse osoitteeseen kuukausikokous.kilpailu@gmail.com.

 

Kameraseuran joulujuhlassa perjantaina 11.12. oli tunnelma huipussaan. Talkoilla rakennetut juhlat saivat osallistujat laulutuulelle ja pöydät notkuivat itse tuoduista herkuista.

Illan aikana järjestetty Wanhat kamerat -kilpailu sai osallistujat muistelemaan menneitä vuosia. Voittajaksi yleisö äänesti Hannu Lehdon valokuvan ja toiseksi Jouko Lindgrenin valokuvan.

Joulukorttikilpailun voittajaksi äänestettiin Jussi Helimäen "Pakkaspäivä", josta Kameraseura tekee sähköisen joulukortin.

Kaikki kolme voittajaa saivat palkinnoiksi Miina Savolaisen kirjan "Maailman ihanin tyttö". Lisäksi Hannu Lehdon nimi kaiverretaan Wanhat kamerat -kilpailun voittajana Brownieen.

MARRASKUU

10.11.2009 klo 18.00 Kameraseuran varsinainen kokous.

Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat: valitaan vuodelle 2010 puheenjohtaja ja hallituksen jäsenet erovuoroisten tilalle, valitaan kaksi (2) tilintarkastajaa ja kaksi (2) varatilintarkastajaa. Määrätään sääntöjen 5.§:n mukaiset seuraavan toimintavuoden vuosimaksut ja uusien jäsenten liittymismaksut, yhdistyksen tilojen ja laitteiden käyttömaksut, tilintarkastajien ja hallituksen jäsenten sekä muiden luottamushenkilöiden palkkiot.

 

SUURPALKINTOKILPAILU. Tämä on Kameraseura ry:n arvokkain kilpailu, joka on perustettu Olli E. Lampénin muistoksi 1936. Suurpalkinnon kolme kertaa voittanut saa seuran mestarin (KSM) arvon ja kultaisen mestarimerkin. Kilpailuun osallistutaan yhdellä viiden vedoksen kokoelmalla. Kuvakokoelman kuvilla ei tarvitse olla sisällöllisesti yhdistävää tekijää, mutta ne arvostellaan yhtenä kokonaisuutena. Suurpalkintokilpailussa vedoksien on oltava itse tehtyjä tai kuvaajan ohjeiden mukaan valmistettuja. Myös aiemmin seuran muissa sisäisissä kilpailuissa menestyneillä kuvilla voi kilpailla. Voittajan nimi kaiverretaan Suurpalkintotarjottimeen. Myös yksittäisiä kuvia, jotka eivät sisälly voittajakokonaisuuteen voidaan palkita. Arvostelulautakunnassa on oltava kolme jäsentä. Jos kuvien taso parhaankaan kokonaisuuden osalta ei raadin mielestä vastaa kilpailun arvoa, se voi päättää olla jakamatta suurpalkintoa. Päätöksen on oltava yksimielinen ja se on tehtävä ennen keskustelua voittajasta. Muilta osin noudatetaan seuran normaaleja kilpailuohjeita.

Kilpailukuvat tulee toimittaa Lastenkodinkuja 1:n postilaatikkoon viimeistään perjantaina
6.11.2009 klo 18.00.

Suurpalkintokilpailun voitti Vesa Jakkula. Palkinto on 300 euron stipendi ja nimen kaiverrus Suurpalkintotarjottimeen.  Kunniamainintoja raati jakoi yksittäisille kuville seuraavasti: Jouko Lindgrén 1 kuva, Eero Hauta-aho 2 kuvaa, Hannu Kontkanen 2 kuvaa ja Markku Solopuro 1 kuva. Tuomaristo koostui Kamera-lehden asiantuntijoista Pekka Punkari, Harri Hietala ja Hanna Kivelä.

LOKAKUU

13.10.2009 klo 18.00 alkaen vieraana Valokuvataiteen museon johtaja Elina Heikka, joka pohtii aihetta ”Mitä on valokuvataide?”.

Aikaisemmin Elina Heikka on työskennellyt muun muassa Valtion taidemuseoon kuuluvan Kuvataiteen keskusarkiston erikoistutkijan virassa ja Valokuva-lehden päätoimittajana. Hän on kirjoittanut paljon valokuvasta ja nykytaiteesta sekä toiminut useiden näyttelyiden kuraattorina.

Valokuvakilpailu vedoksille, dioille ja kuvatiedostoille. Kilpailussa
noudatetaan Kameraseuran normaaleja kilpailuohjeita.
Kilpailukuvat tulee toimittaa Lastenkodinkuja 1:n
postilaatikkoon tai sähköpostilla osoitteeseen
kuukausikokous.kilpailu(at)gmail.com viimeistään perjantaina
9.10.2009 klo 18.00.

 

Puhetta valokuvataiteesta Kameroiden Seurassa

Lokakuun kuukausikokouksessa 13.10. Valokuvataiteen museon johtaja Elina Heikka pohti ikuisuuskysymystä siitä, mitä on valokuvataide. Vieraamme on ollut aihetta lähellä työskenneltyään mm. Kuvataiteen keskusarkiston erikoistutkijana ja Valokuva-lehden päätoimittajana. Hän on lisäksi kirjoittanut paljon valokuvasta ja nykytaiteesta sekä toiminut useiden näyttelyiden kuraattorina.

Kameraseura valokuvataiteen määrittelijänä
- Tein aikanaan opinnäytetyöni viitaten Mikko Savolaisen ja Ismo Höltön kirjaan “Suomea tämäkin” ja keskityin valokuvataiteen harrastamiseen 1950-60-luvuilla Kameraseuran uutiset avainlähteenä, kertoo Heikka.

Heikan mukaan juuri Kameraseura oli Suomessa pitkään tärkeimpiä foorumeja sen määrittämiselle, mitä on valokuvataide. Tämä tilanne jatkui aina siihen saakka, kunnes uusia koulutusmahdollisuuksia avautui 1970-luvulla.

1950-70-lukujen mielipiteenvaikuttajana P.K. Jaskari oli kameraseurojen ”Kekkonen”. Mies oli kameraseurojen monitoimiaktiivi ja aisaparinsa Matti A. Pitkäsen kanssa merkittävä uudistaja. Jaskarilla oli selkeä oppi siitä, mikä on hyvä kuva. Oli jopa olemassa normisto pitkähiuksisen naisen kuvaamisesta henkilömuotokuvana siten, että kasvojen profiili muodostaa numeron 9.

Kuulijoista Hannu Lehto muisteli, etteivät nuortenkerholaiset uskaltaneet mennä kuukausikokoukseen, missä oli pukumiehiä ja tämä kaikkien pelkäämä auktoriteetti. Niihin aikoihin Suurpalkintokilpailuja saatettiin pitää Kauppakorkeakoulun juhlasalissa sadan vieraan yleisölle. P.K. Jaskarin portinvartijan kausi päättyi joskus 60-luvun lopulla, kun hän asettui puolustuskannalle kaunokuvan puolesta radikalismin esitettyä haasteen.

Vedoksen asema mediana ja taideobjektina
Heikan mukaan 1970-luvulla valokuvan sanoma nousi tärkeämmäksi kuin vedoksen laatu. Valokuvakirja ymmärrettiin tiedonvälittämisen muotona. 1970-luvun lopulla vedos palasi uudelleen arvoonsa; tällöin Pentti Sammallahden kaltaiset tekijät näyttivät, kuinka tehdään mahdollisimman pienirakeinen vedos hienostuneine sävyaloineen. Samalla käytetty negatiivikoko kasvoi.

- Tällä hetkellä nykytaiteen instituutiota lähellä oleva valokuvataide on edelleen vedoksen taidetta, jota myydään edelleen hienona taideobjektina, painottaa Elina Heikka.

Samaan vedoksen arvostukseen liittyvät ns. editiomerkinnät. Esimerkiksi grafiikan tekijän lailla valokuvataiteilija myy kuvastaan tietyn kappalemäärän. Heikan mielestä vedoksen arvostukseen liittyvät myös ns. aikalaiskuvat eli vintage-printit; siis ajatus siitä, että vedoksien pitäisi olla samalta ajalta kuin negatiivit ja mieluiten valokuvaajan itsensä vedostamia.

- On hyvä kysymys: mikä on oikea originaali? Missä siis piilee taide?
Jaskarin 1960-luvulla tehtiin hyvin jyrkkää graafista vedosta. Niistä on myöhemmin tehty mm. täyssävykuvia näyttelyihin. Onko se oikein? polemisoi Heikka.

Heikan mielestä negatiivit ovat kuin nuotit säveltaiteessa; niistä voidaan soittaa erilaisia tulkintoja (erilaisina vedoksina). Kysymys voi olla myös yhden taiteilijan näkemyksistä toisen taiteilijan töistä. Esimerkiksi kuraattori Taneli Eskola “esitti näkemyksensä” I.K. Inhan historiallisista kuvista taannoisessa maisemakuvanäyttelyssä, joka koostui nykyaikaisista tulosteista. Myös Ismo Höltön kuvia on vedostettu eri aikoina eri tavoin: 1980-2000-luvuilla on muutettu sekä sävyalaa että lavennettu rajausta.

Heikan mielestä kumpikin lähestymistapa voi olla periaatteessa oikea.

Nykymuotokuvaus etsii rajojaan
- Muotokuvaa harrastetaan paljon kameraseurapiireissä; samoin se on esillä myös valokuvataiteessa. Pelkkä ihmisen muodon vangitseva kuva-strategia ei ole suosiossa, vaan kuvassa pitää olla jokin muu juttu, sanoo Elina Heikka.

Esimerkkinä hän näyttää kuvasarjan, jossa brittiläinen valokuvaaja esiintyy itse yhden naisen elämäntarinassa. Sarjan tyyli perustuu poliisin rekisterikuviin. Toisena esimerkkinä on japanilaisen naisvalokuvaajan tekemä albuminomainen kuvasarja, joiden alkuperäisotoksissa hän on mukana pikku tyttönä ja joihin hän on lisännyt aikuisen minänsä. Sarja haastaa ajankulun eli yhdessä kuvassa voi olla vähintään kaksi aikaa.

Nykyvalokuvataiteessa hyvin monenlaiset valokuvan käytöt kiinnostavat. Esimerkkinä Jari Silomäen uhkaava kuvasarja, jota tehdessään kuvaaja opetteli kriisikuvan kielioppia saadakseen mallin omien tavallisten kaupunkikuviensa käsittelylle dramaattisempaan suuntaan. Toimiiko se valokuvataiteena? Heikan mielestä tämä voi olla emotionaalisesti puhuttelevaa, esteettisesti ehkä ei.

- Myös abstraktiot ovat tulleet takaisin valokuvataiteeseen. Kysymys voi olla kameran rekisteröimästä liikkeestä, esimerkiksi vastaväreiksi photoshopattu näkymä moottoritiestä, josta on tullut täydellinen abstraktio, kaunis kuva, kertoo Heikka.

Heikan mukaan nykyvalokuvataiteessa käytetään filmiä, keskikoon kameraa, skannataan ja sitten vedostetaan. Näyttelyissä esitettyjen vedosten koko on kasvanut huimasti 1990-luvulta, ja tänä päivänä ollaan suurten maalausten kokoluokassa. Isolla koolla puhutellaan suurta yleisöä. Koko on tapa erottua, on aina ollut.

“Rakastamme kameroita, viis taiteesta!”
Elina Heikan ajatuksia herättävän esityksen lopulla virisi osin hauska ja kärjekäskin keskustelu siitä, voiko harrastaja olla taiteilija. Kuka on taiteilija? Määritteleekö taiteilija itse itsensä?

- Minusta Taiteessa on oltava henki. Taiteilija tekee töitään sen mukaisesti. Taideinstituutio etsii koko ajan uutta ja outoa. Tämä on olennaista taiteen määrittelyssä, erityisesti meidän maailmassamme, joka muuttuu niin nopeasti. Pierre Bourdieun määritelmät taiteen portinvartijoista pitävät kyllä edelleen paikkansa, myöntää Heikka.

Taidekeskustelun lopuksi kilpailusihteeri taisi lohkaista illan parhaat hörähdykset sovittelevan itseironisessa hengessä: “Tässä jengissä kysymys onkin KAMERAseurasta – ei valokuvauksesta!”

Lopuksi vieraamme kävi läpi lokakuun kuukausikilpailun 36 kuvan sadon, joka oli peräisin 10 seuralaiselta.
Samanarvoisena palkittiin: Tuula Roos "Henkisauhut", Hannu Lehto "Nettikameraa asentamassa", Hannu Kontkanen "Taiteellista heliumia".
Kunniamaininnat annettiin seuraaville kuville: Jarmo Jauhiainen "Asko", Vesa Jakkula "Talvinen satama", Eero Hauta-aho "Vesipisaroita".

Kokousmerkinnät teki Martti Korpijaakko

 

SYYSKUU

Kuukausikokouksien syksyn aloittaa 8.9.2009 klo 18.00 Muotikuvauksen ammattilainen, valokuvaaja Sakari Majantie.

Sakari Majantie (s. 1962) on tehnyt pitkän uran muotimaailmassa. Hän on opiskellut Helsingin kauppakorkeakoulussa ja Taideteollisessa korkeakoulussa. Sakari on kuvannut muotia, kansikuvia ja beauty-kuvia lukuisiin suomalaisiin naistenlehtiin sekä tunnettujen vaatemerkkien esitteisiin. Hän on myös toiminut tuomarina Suomen huippumallit –ohjelmassa.

Valokuvakilpailu vedoksille, dioille ja kuvatiedostoille. Kilpailussa
noudatetaan Kameraseuran normaaleja kilpailuohjeita.
Kilpailukuvat tulee toimittaa Lastenkodinkuja 1:n
postilaatikkoon tai sähköpostilla osoitteeseen
kuukausikokous.kilpailu(at)gmail.com viimeistään perjantaina
4.9.2009 klo 18.00.

 

Muotikuvaaja Sakari Majantie:
“Valon armollisuutta iäkkäämmille naisille.”

Syyskuun kuukausikokouksessa esiintyi muotikuvaajan näköinen mies: oranssissa villapaidassa ja valkoisissa urheilukengissä oli sitä jotakin. Samoin kasvojen luusto ja jyhkeät piirteet paljastivat, että joskus on oltu myös kameran edessä, miesmallina. Kameran takana Majantie on viihtynyt yli kaksi vuosikymmentä ja paukuttaa nytkin digiperä-Hasselbladilla, jos vain lama sallii, muotimaailmalle kahdenkymmenen valmiin kuvan hengästyttävää, joskus turhauttavaakin päivävauhtia.

- Moni todella kuvauksellinen malli voi livenä näyttää yllättävän vaatimattomalta. Missityyppi voi miellyttää silmää, mutta ei kameran objektiivia. Silti luottamus synnyttää aina loistoa! Sanoisin, että kypsälle, valokuvaukselliselle naiselle olisi meillä markkinoita, kunhan vähän imartelee pehmeillä valoilla, väittää Majantie.

Sakari Majantie pohtii ikuisten aiheiden rinnalla jokapäiväisiä muotikuvaajan kysymyksiä: Miten ehtii saamaan lyhyessä ajassa aikaiseksi niin paljon kuin asiakas vaatii? Miten sovittaa yhteen esimerkiksi repäistyn suuren maailman glamour-esikuvan ja itse tehdyn kohtuullisenkin lopputuloksen välisen ristiriidan lama-Suomen kustannuspaineissa? Mitä yhdessä päivässä ehtii, kun haluaisi tehdä asiat hyvin?

- Sekin on hyvä kysymys, kuinka monta loistavaa ruutua session saaliista jää vain valitsematta. On olemassa niin monennäköistä kauneutta, filosofoi Majantie.

Sakari Majantie sanoo pärjäävänsä vähillä valoilla. Monissa katalogikuvauksissa perusvarustuksena on digi-Hasselblad 150 millisellä ja ring-flash sekä reseptinä pitkät valotusajat ja harmaa studiotausta. Studiolla hän sanoo pitävänsä kinoflow-loisteputkista. Valaistuksellisia mielipaikkoja Majantielle ovat porttikäytävät tai katetut lastauslaiturit, joissa pehmeä valon ja varjon leikki imartelevat mallia kuin mallia.

- Filmikaudella oli pakko opetella lukemaan luonnonvaloa, ja silloin tulivat aamu- ja iltavalo tutuiksi. Aurinkoa parempaa päävaloa ei ole tietysti olemassakaan. Filmillä aloittaneena tottui kuvatessa tekemään ruudun aika pitkälle valmiiksi; PhotoShop ei vain tullut apuun, kertoo Majantie.

Muotikuvauksissa malleja on hyvin monenlaisia. Majantien mukaan luontaisesti taitavaa mallia ei tarvitse paljonkaan ohjata kameran takaa. Hän sanoo edelleenkin joka kerta äimistyvänsä nähdessään omin silmin, miten joku tavallista lahjakkaampi valokuvamalli panee jokaisen ruudun erilaiseksi – pelkällä luonteensa voimalla.

- Sitä olen monta kertaa ihmetellyt, miksi Kokemuksella on meillä niin kevyt arvo. Eikö neljä vuosikymmentä meikkausta tehneelle konkarille pitäisi kumartaa? Kysymyshän on siitä, että haluttaessa asiat voidaan – ja pitäisi – tehdä hyvin, ne kaikki hyvään kuvaan myötävaikuttavat asiat. Katsokaa nyt, miten järkyttävän näköistä useimpien keskusliikkeiden mainonta tänä päivänä on? ihmettelee Majantie.

Lopuksi muotikuvaajavieraamme kävi läpi syyskuun kuukausikilpailun 46 kuvan sadon, joka oli peräisin 13 seuralaiselta. Arvostelu ei ollut kuulemma helppoa kuvien erilaisuuden vuoksi. Tässä kuitenkin tulokset:

Samanarvoisina palkittiin Urpo Väisäsen "Lazy dog", Eero Hauta-ahon "Nuori kuvaaja" ja saman tekijän luontokuva nimeltään "Tehkää tilaa". Kunniamaininnan arvoisia olivat Eero Hauta-ahon "Äiti Kalle kiusaa", Jussi Helimäen "Rantakivet" sekä Hannu Kontkasen "Aamu auringossa".

Kokousmerkinnät teki Martti Korpijaakko

 

ELOKUU

Kesäkokoukseen 11.8.2009 klo 18.00 saapui 13 henkilöä. Pöytäkilpailussa samanarvoisina palkittiin neljä valokuvaa, joista kaksi oli Hannu Iso-ojan, yksi Niilo Anttosen ja yksi Tuula Roosin. Kilpailun jälkeen nautittiin kahvit jäätelön kera.

 

TOUKOKUU

Tiistaina 12.5.2009 klo 18.00 Kameraseuran kevätjuhla.

Ohjelmassa pöytäkilpailu vedoksille. Katso kilpailuohjeet tästä.

Seisova salaattipöytä ruokajuomineen ja jälkiruoaksi kakkua kahvin kera.

 

HUHTIKUU

”Jokaisella oikeus kokea itsensä rakastetuksi ja arvokkaaksi!”

Voimauttavaa kuvaterapiaa huhtikuun kuukausikokouksessa

Miina Savolainen on yhteisötaiteen näkökulmasta kiinnostunut valokuvataiteilija sekä ns. voimauttavan (empowering) valokuvauksen pedagogis-terapauttisen menetelmän kehittäjä. Hän on vetänyt suosittuja voimauttavan valokuvauksen työpajoja Kameraseurassa useamman vuoden ajan.

Kuvaajan ja kuvattavan uudet roolit
Voimauttavassa metodissa tasavertaisuuden idea on keskeinen: kun tavanomaisessa tilanteessa kuvaaja on dominoiva,  tässä rikotaan roolit eikä kumpikaan osapuoli ole määräävässä asemassa. Kuvaajan on vapaaehtoisesti suostuttava kuuntelemaan kuvattavan näkemystä siitä, miten tämä haluaa tulla nähdyksi.

Miina Savolaisella  on sosiaalityön tausta ja pitkä ammatillinen kokemus lastenkotiympäristöstä. Jo yli vuosikymmen sitten alkaneessa ”Maailman kaunein tyttö” -projektissa Miina päätti ottaa käyttöön valokuvauksen nuorten kokemusten prosesssoimiseen tavanomaisten verbaalipainotteisten terapiamenetelmien sijaan. Työn ytimenä oli nostaa lapsen arvokkuus ja lapsen kokemus esille. Illan vieraaltamme ilmestyi hiljan samanniminen kirja (Blink Entertainment,  2008), joka on painoasun saanut versio 1998-2005 toteutuneesta projektissa. Pääosassa on kymmenen Hyvösen lastenkodissa asunutta tyttöä, heidän kehityksensä ja omakuvansa eri vaiheet.

- Lastenkotinuorten muistista puuttuu identiteettiä rakentava meidän perheen tarina. ”Maailman kaunein tyttö” –projektiin kuvatut tytöt ovat saaneet itse päättää miten tulevat kuvatuiksi, samoin kuin senkin, mitkä kuvat tulevat valituiksi, kertoo Miina Savolainen.

Elämä  ja oma minä uudessa valossa
Miinalla on vahva tausta valokuvauksessa mm. perheen ja suvun kautta. Esimerkkinä hän mainitsee vaarinsa mummosta ottamat osin jopa eroottissävytteiset kuvat. Perhealbumissa olleet kuvat olivat vaarin tarina (mutta mummon oma tarina jäi kertomatta). Voimauttavassa valokuvauksessa halutaankin korostetaan dialogisuutta eikä siis kerrota tarinaa vain yhden henkilön kautta.

- Minun oli työntekijänä helppo nähdä erityisyys ja arvokkuus jokaisessa hoidossa olevassa nuoressa.  Kysymys kuului, voisiko tämä saada kuvattavan näkemään itsensä uudessa valossa, ja vastaukseni on innostunut kyllä, paljastaa Miina Savolainen.

Miina Savolaisen  voimauttavissa miljöömuotokuvissa on aivan erityinen tunnelma: intensiivinen, keskittynyt, läsnäoleva, vakava...jopa selittämättömällä tavalla ihmeellinen. Satumaisuuden merkitys onkin suuri voimauttavissa, terapeuttisesti vaikuttavissa valokuvissa. Kysymys ei ole roolileikistä, vaan mahdollisuudesta nähdä itsensä muulla tavalla kuin harmaassa ja synkässä arjessa. Kuvissa saattaa tulla näkyville juuri se, miksi kuvattava itsensä oikeasti kokee.

Mallina olleen nuoren täytyi onnistua luottamaan kuvaajaan,  kokemaan hänet luottamuksensa arvoiseksi, mikä oli uutta lastenkotinuorelle. Projektiin kytketyillä malleilla oli suuri nälkä päästä kuvaan, vaikka joillakin kestikin kauan uskaltautua tulla mukaan. Kuvaaja välitti kiinnostuksensa kuvattaviaan kohtaan, mikä johti itsevarmuuden lisääntymiseen. Nuori sai itse valita oman näkemyksensä mukaiset kuvat ja hylätä ne, jotka vaikuttavat vierailta.

Kohti hyväksyvää katsetta
- Voimauttavia kuvia on katsottava monta kertaa, ajan kanssa. Joku niistä voi muodostua erityisen rakkaaksi; sitä haluaisi tankata silmillään. Luonnon kauneus maisemassa ja siitä lähtevä onnen tunne on terapeuttinen. Nuoren oma katse muuttuu näin hyväksyvämpään suuntaan, voimakkaammaksi ja ehjemmäksi. Luonto toimi myyttisenä tarinallisena elementtinä, lapsen suojelijana, valaisee Miina Savolainen.

Voimauttavan valokuvan menetelmä on parantava ja tukeva. Lapsuudessa vaille jäänyt hyväksyvä katse saadaan valokuvauksen prosessissa. Kuvilla voi olla korjaava vaikutus sekä lapsen että hänen vanhempiensa omakuvalle. Kuvien koskettavuus on yllättänyt vanhemmat ja hoitajat. Projektin vetäjän mielestä on tärkeää, että ihmiset ovat saaneet nähdä lastenkotilapsia toisella tavalla kuin koskaan aikaisemmin. Arvokkainta on, että kuvan kohde saa itse nähdä itsensä hyväksyttynä.

Lopuksi Miina Savolainen tuomaroi huhtikuun kilpailun tässä näkyvin tuloksin.

Samanarvoisina palkitut:
Tuula Roos "Big love"
Niilo Anttonen "Monument"
Titta Gustafsson "Vilvoittelua"

Kunniamaininnan saaneet:
Titta Gustafsson "Aavistus"
Eero Hauta-aho "Different life"
Matti Viskari "Tuubi”

Merkinnät teki Martti Korpijaakko

MAALISKUU

Vuosikokous 10.3.2009 - Kameraseuran maaliskuun kuukausikokouksessa jaettiin kultaa ja kunniaa.

Seurakonkari Hannu Lehto sai hoitaakseen kunniakkaan ja vastuunalaisen tehtävän maaliskuisen vuosikokouksen nuijanheiluttajana. Instrumenttina toimi vielä lopullista kypsymistään odottava ryhdikäs banaani (laillisesta kokousnuijasta ei liene olemassa EU-direktiiviä toim.huom.).
Osallistujajoukoltaan runsaslukuinen kokous kävi Kameraseura ry:n vuoden 2008 toimintakertomuksen läpi tehden siihen muutamia pieniä tarkennuksia ja täydennyksiä. Yhdistysjuridiikan kannalta jäsenten tärkein tehtävä oli edellistä vuotta koskevan tilinpäätöksen läpikäyminen tilintarkastajain lausuntoineen sekä vastuuvapauden myöntäminen hallitukselle ja muille tilivelvollisille. Näissä kohdissa ei tullut yllätyksiä, ja seuran taloudellista tilaa kuvaaviin numeroihin oltiin tyytyväisiä.
Huomionosoituksina kokous kunnioitti seuran taloudellisestikin tärkeimmän julkaisun, Kameralehden, pitkäaikaista päätoimittajaa Pekka Punkaria antamalla hänelle 25 vuoden palveluksesta lahjaksi australialaisen 100-dollarin kultarahan. Muistorahan teemana oli Härän vuosi, joka sattuu olemaan täsmälleen paitsi kuluva vuosi 2009, myös Punkarin taloontulovuosi 1984.
“Luovien kuvaajien lehteä tehdään tietenkin ei koskaan yksin, vaan luovien kuvaajien kanssa porukalla koko ajan kasvavalle lukijakunnalle. Tervetuloa vaan kaikki mukaan tekijöiden joukkoon”, kehotti ilahtunut päätoimittaja kiitossanoissaan.
Vuoden kuvaajan arvostetun tittelin sai kameraseuralainen Hannu Kontkanen, jonka menestys seuran kilpailuissa on ollut kadehdittavan vahvaa jatkuakseen vielä samana iltana (ks. kilpailutulokset alla).
P.K. Jaskarin stipendi (1000 euroa) myönnettiin hakijakollektiiville nimeltään “Kettu 2000 ”. Se on kolmesta nuoresta naisvalokuvaajasta, Emma Suomisesta, Pinja Sormusesta sekä Vanessa Virmajoesta, koostuva ryhmä, joka on ideoinut Toiset kengät –projektin. Ajatuksena on, että sekä Suomessa että Englannissa asuvat ryhmän jäsenet vaihtavat oikeasti rooleja ja henkilöllisyyksiä keskenään (puhelimia, vaatteita, poikaystäviä jne.) dokumentoiden tämän viikon pituisen “kenkien vaihdon” valokuvauksen keinoin. Osin stipendin avulla ryhmällä on tarkoitus tuottaa hankkeesta näyttely, joka olisi esillä molemmissa maissa.
Stipendirintamalta puheenjohtaja Urpo Väisänen kertoi mielenkiintoisen uutisen siitä, että seuran hallitus on päättänyt perustaa myös aivan uuden, Kalevi Pekkosen nimeä kantavan stipendin. Tukea jaetaan vuosittain nimenomaisesti vähävaraisille kameraseuralaisille muutoin samalla periaattella kuin P.K. Jaskarin stipendejä.
Illan lopuksi Peter Forsgård esitteli omansa ja Robert Peranderin yhteisnäyttelyn “Human II”, mikä oli juuri saatu esille Kamera-gallerian seinille. Ammattivalokuvaajana hän kuvaili linjaansa taidevalokuvauksen puolella “vapaalennoksi, joka sallii myös tietyistä totutuista säännöistä luopumisen”. Lopuksi Peter arvosteli kuukausikokoukseen tulleet kilpailukuvat perusteellisin ja persoonallisin kommentein. Tulokset kaikkine “kontkasineen” näkyvät alla.

Maaliskuun kuukausikokouksessa 2009 samanarvoisina palkitut:
Kontkanen Hannu: "Puna-asuinen" ja "Nailonit"
Roos Tuula: "Portaikko"

Kunniamaininnat:
Helimäki Jussi: "Heijastuksia"
Kontkanen Hannu: "Kaverukset"
Anttonen Niilo: "Kiskot vievät"

Kokoustapahtumat kirjaili Martti Korpijaakko

HELMIKUU

Kuvaan ei tarvitse ahtaa ihan kaikkea.

Valokuvaaja Tuomas Uusheimo kuukausikokouksessa 10.2.2009

Helmikuun vierailijamme asui 15-20 miljoonan ihmisen suurkaupungissa Shanghaissa 2004-2007: ensin kaksi vuotta arkkitehdin hommissa ja viimeisen vuoden täyspäiväisenä vapaana kuvajournalistina suomalaisille lehdille. Shanghain kaudella oli suuri merkitys Tuomas Uusheimon kuvalliselle näkemykselle. Vaikka koulutus ei olekaan valokuvaajan, on hän opiskellut valokuvausta Yhdysvalloissa 1990-luvun puolivälissä. Digitaalitekniikka houkutteli hänet uudestaan valokuvauksen pariin 2000-luvun puolella.

- Kahden viime vuoden aikana olen kuvannut omia, ei-kaupallisia projekteja. Käytän nykyään 6 x 7 –filmiä valottavaa kiinteäobjektiivista Mamiyaa. Siinä on varaa pitää samaa filmirullaa (useimmiten 400 ASA:n herkkyistä) vaikka kolme viikkoa. Kehitykseni on ollut kohti yksinkertaisempaa ja staattisempaa ilmaisua. Kuvaan ei pidä välttämättä saada kaikkea, kertoo Tuomas Uusheimo.

Miljoonakaupungin vastakohdat ihmisvilinässä
Katuvalokuvaajalle Kiina on aarreaitta, sillä maasta löytyy valtavasti rinnastuksia. Esimerkiksi teknologiatasojen erot luovat äärimmäisiä vastakohtia: kuvataan vaikka huippunopean luotijunan raiteet Shanghain lentokentällä ja vanhan kaupungin puiset myyntikärryt. Läpi
palanut taivas on kiinalaisen kaupunkikuvauksen ongelma johtuen smog-taivaasta. Juuri Shanghaista vanhan ja uuden väliltä löytyy huima jännite: pilvenpiirtäjämäiset uudet kerrostalot varjostavat purettujen rakennusten rauniomaisia kortteleita.

Eräässä Tuomaksen Shanghain työssä tutkitaan liikkuvaa ja odottavaa ihmispaljoutta kaupungin rautatieasemalla. Valotuksien sarja tarjoaa läpileikkauksen kiinalaisesta yhteiskunnasta, paljon realistisemman kuin Shanghain hypermoderni keskusta:

- Se oli helppo paikka maastoutua massaan. Halusin näyttää, minkälaisia asioita ihmiset tekevät odottaessaan. (Kiinalaiset syövät lähes koko ajan. Kyykyssä istuminen on kiinalaisen odottelijan yleisin asento.) Entä minkälaiset ihmiset tappavat aikaansa asemalla junaa odottaessaan? (Maalaiset kantavat valtavissa muovisäkeissä tavaroitaan tai tuliaisiaan. Tyylikäs nuori mies odottaa naista värikäs kukkakimppu kädessään ja tupakoi hermostuneena.)

Tuomaksen kokemuksen mukaan kiinalaiset ovat itse uteliaita ja ymmärtävät siksi myös muiden uteliaisuuden. Valokuvaaminen Shanghain kaduilla ei ole ongelma.

Harkittu askel taaksepäin
- Suomessa halusin säilyttää valokuvauksen harrastuksena palkkatyöstä huolimatta. Parhaaksi ratkaisuksi osoittautui siirtyminen tekniikassa taaksepäin: hankin filmiä valottavan mittaetsinkameran. Halusin irti liiasta dynaamisuudesta ja laajakulmaisuudesta. Mittaetsinkameran voi tarkentaa ennakoivasti. Se sopii hyvin katukuvaukseen. En ole koskaan pitänyt kuvien rajaamisesta jälkikäteen, vaikka juuri arkkitehti sommittelee piirtustuksiaan tekemällä niin. Hitaus on se tekijä, mikä minua keskiformaatissa miellyttää. Arkkitehdin painolastina on sommittelu, abstraktio ja hiljaisuus. Näistä on vain haittaa valokuvauksessa. Arkkitehdit eivät pyri kertomaan tarinoita toisin kuin valokuvaaja, filosofoi Tuomas ja näyttää samalla mustavalkoisen kuvasarjan kotikutoisilta punkfestareilta Lempäälästä.

Viime aikoina Tuomas on kiinnostunut myös muotokuvauksen ulottuvuuksista. Tämä on tavallaan jatke katukuvaukselle eli studion sijasta hän ottaa muotokuvia ulkona, luonnollisessa ympäristössä. Osa malleista on tuttavia tai ystäviä; osa kuvauskeikkojen eteen tuomia. Tuomaksen oikeissa ympäristöissä valotetuissa muotokuvissa löytyy herkkiä tunnelmia. Hän ei yleensä pahemmin kysele kuvauslupia katuvalokuvaajana. Suuttujia tai mielensä pahoittajia ei ole tullut vastaan.

Keskeneräisistä projekteistaan Tuomas Uusheimo esittelee erään nimeltään “A room with a view” eli kuvia hotellin ikkunasta. Kun leipätyö on vienyt miehen moneen ilmansuuntaan vieraille mantereille, on herkkä kuvaaja päättänyt tutkia myös hotellien ikkunoista avautuvia näkymiä. Eikä niitäkään arkkitehtonisina dokumentointeina, vaan ennen muuta tunnelmien tutkielmina.

Lopuksi vieraamme arvosteli helmikuun kuukausikokouksen kilpailusadon. Samanarvoisina palkittiin Vesa Jakkulan "Aamulla varhain”, Jouko Lindgrénin "Keiju" sekä Matti Viskarin "Oletko valmis". Kunniamaininnat menivät Hannu Kontkasen valotuksille "Takatuuli" sekä "Tanssijatar".

Merkinnät teki
Martti Korpijaakko

TAMMIKUU

On ihanaa antaa ihmiselle ääni, joko tekstillä tai kuvalla.

Valokuvaaja Nina Tuittu kuukausikokouksen vieraana 13.1.2009

Nina Tuittu on valokuvaaja ja valokuvauksen opettaja, joka valmistui 1990-luvun puolivälissä Taideteollisesta korkeakoulusta ja on toiminut myös siellä opettajana. Hän työskentelee tällä hetkellä kuvatoimittajana kustannusalalla. Nina Tuitun elämän ensimmäinen valotus on omasta äidistä, 4-vuotiaana coca-cola -kameralla näppäilty.

- Ihmisten kuvaaminen on ollut minulle kaikkein tärkeintä. Ihminen samaistuu ihmiseen. Olen halunnut näyttää toisen ihmisen näkökulmaa, olen siis tutkiva dokumentaristi, joka tutkii maailmaa toisen ihmisen kautta. Toisin sanoen asioita jotka ovat oikeasti olemassa, sanoo Nina Tuittu.

Ninan opettajia koulussa oli mm. Martin Parr, joka edustaa värikästä, mutta ironisoivaa ja kritisoivaa ihmiskuvaa. Itse hän halusi lähestyä ihmistä ennen muuta myötätunnon kautta, ei missään tapauksessa naurettavuuden tai arvostelun välityksellä. Inhimillisenä naiskuvaajana Ninaa on kiehtonut “miesten maailma”.

Myös katoavaisuus on aina kiinnostanut Nina Tuittua. Hän toimi kuraattorina Sari Poijärven kanssa Usko-näyttelyprojektissa, joka oli esillä 2005 Amos Anderssonin museossa. Näyttely kiersi ympäri Suomea eri taidemuseoissa. Projektiin kutsuttiin mukaan myös tuolloin vielä vähemmän esillä olleita nuoria kuvaajia, joiden kanssa synnytettiin kokonaisuus erilaisista lähestymistavoista. Esille haluttiin asioita jotka liittyvät uskoon, mutta eivät välttämättä ole näkyviä.

Vanhan Testamentin Saarnaajan kirjasta kasvoi Nina Tuitun omaksi projektiteemaksi “Kaiken katoavaisuus”. Värimaailmaksi tuli murrettujen värien paletti. Kellot olivat ajan pysähtymisen symbolina. Runoilija Otto Grundström kirjoitti runot Ninan kuviin. Valokuvasta tuli hengellinen viitatessaan äänettömään poissa- tai läsnäoloon – siihen, mikä oli olemassa mutta ei ole enää. Näyttelykuvat olivat suurikokoisia, runot kirjoitettuja lyijykynällä näyttelytilan seinälle. Koko idea lähti liikkeelle elämää nähneen oman enon koskettavasta muotokuvasta.

Aivan toisenlainen Ninan projekteista (2005) on nimeltään “Breikkaus on mun elämäntapa.” Siihen kuuluu noin sadan kuvan valokuvakirja b-boy –kulttuurista sekä näyttely break-tanssista kaupunkinäyttämöllä. Kirjan kuvat valittiin yhdessä breikkareiden kanssa, joilta saadun palautteen mukaan kaikkein onnistuneimmissa kuvissa välittyy breikin olennaisin tunne. Kysymys on vauhdikkaista muotokuvista pojista, jotka saivat poseerata juuri haluamallaan tavalla. Ryhmäkuvissa ei ollut juuri jäykistelyä.

Ninan varhaisempi valokuvakirja “Maantieproffat” (vuodelta 1999) on puolestaan kunnianosoitus koneromantiikalle. Se on tenhoava dokumentti miehistä, joita yhdistää aito rakkaus moottoripyöriin. Tästä teemasta syntyi sekä valokuvakirja että näyttely.

- Kun katselee vanhoja kuviaan, havaitsee itselleen tyypilliset maneerit paremmin kuin kuvanottohetkellä. Kuvaajan käsiala voikin perustua vakiintuneeseen maneeriin, jollaisen hän saattaa kypsyessään jättää taakseen. Esimerkiksi vielä monissa moottoripyöräilijäkuvissani “vino horisontti” on vallalla, kertoo Nina Tuittu.

Lopuksi Nina siteerasi klassikko Lewis Hinea: “Parempi vähän teknistä osaamista ja paljon myötäelämistä kuin päinvastoin.”

Kokousmerkinnät teki
Martti Korpijaakko

Tammikuun kuukausikokouksessa kilpailuna oli seuran vuosikilpailu 2009, johon oli määräaikaan mennessä tullut peräti 99 kuvaa neljässä sarjassa. Vieraamme Nina Tuittu tuomaroi vuosikilpailun yhdessä Sami Perttilän kanssa ja tulokset olivat seuraavat:

Henkilökuvien sarjassa palkittiin Tuomas Uusheimon “Luxury”.  Luonto ja ympäristökuvien sarjassa parhaaksi arvioitiin Jussi Helimäen “Puron varrella”. Tilannekuvien voittaja oli nimeltään “Loppuhuuhtelu”, kuvaajana Hannu Kontkanen. Yleisessä sarjassa parhaaksi palkitiin Riitta Kirjosen neljän valotuksen sarja nimeltään “Havahtuminen”. Kunniamaininnan saivat Jouko Lindgrenin “Rannalla” sekä Erik Lauraeuksen kaksi kuvaa “Man and axe” sekä “Meat vendor”.