Antero Takala tarinankertojana
Antero Takala esitteli Kuukausikokouksessa 13.4. kuviaan ja kertoi tarinoita niiden takaa. Illan esitys oli aivan mahtava. Niille, jotka eivät päässeet paikalle, voi suositella Valokuvataiteen museolle menoa silloin, kun mestari itse on paikalla.
Antero Takala: Mindscapes 1960–2010
Suomen valokuvataiteen museo, 27.1.-23.5.2010
LUENTO sunnuntaina 25.4. klo 14: Maisemasta mielenmaisemaksi - Antero Takala kertoo työskentelystään. Vapaa pääsy.
***
”Maisemankuvaus on sukua muotokuvaukselle. Kummassakin on olennaista löytää kohteen persoonallisuus. Muotokuvassa silmät ovat olennainen osa persoonallisuutta, maisemakuvassa pilvet ovat maiseman silmät. --- Kyseessä ei ole dokumentti maisemasta vaan oma mielenmaisemani. ”
Mindscapes 1960–2010 on katsaus valokuvataiteilija, professori Antero Takalan (s.1939) 50-vuotiseen tuotantoon. Nyt ensimmäistä kertaa yhdessä esillä olevat yli sata valokuvaa muodostavat mustavalkoisen maisematutkielman, joka on ylistys suomalaiselle luonnolle, pohjoiselle valolle, järvimaisemille ja Lapille. Lisäksi näyttelyyn liittyy suomalaisten näyttämötaiteilijoiden muotokuvatutkielmien sarja 60-luvulta.
Näyttelyyn voi tutustua Kännykkäguiden avulla. Lisätietoa:
www.valokuvataiteenmuseo.fi
Yleisöopastukset:
Suomenkielinen yleisöopastus näyttelyihin sunnuntaisin kello 13 ja joka kuukauden viimeinen keskiviikko klo 11 (28.4.). Keskusteluopas näyttelyissä sunnuntaisin kello 14–15.
HUOM! Antero Takala on paikalla yleisöopastuksen yhteydessä kevään ajan joka sunnuntai klo 13.30 alkaen.
Lisätietoja näyttelyistä:
Intendentti Anna-Kaisa Rastenberger, 09-68663628, 050-518 7619, anna-kaisa.rastenberger(at)fmp.fi Amanuenssi Tiina Rauhala, 09-68663622, tiina.rauhala(at)fmp.fi Lisätietoja opastuksista, työpajoista ja oheisohjelmistosta:
Museolehtori Erja Salo, 09-68663620, erja.salo(at)fmp.fi
Tilatut opastukset 09-6866 360, ti–pe klo 9–12 tai satu.sormunen(at)fmp.fi
Näyttelyt avoinna ti–su klo 11–18. Pääsymaksut EUR 6/4, alle 18-vuotiaat ilmainen sisäänpääsy.
Suomen valokuvataiteen museo, Kaapelitehdas, Tallberginkatu 1 G, 00180 Helsinki, Näyttelyinfo 09-6866 3621, www.valokuvataiteenmuseo.fi

00180 Helsinki