Kuva on voimakkaan ja kauniin näköinen henkilökuva, mutta siitä puuttuu kaikki sisältö. Se ei ole hyvää kuvajournalismia, sillä se ei sisällä paikkaansapitäväviä merkityssuhteita.
Kuvajournalistisesti hyvä kuva: Mensa
Kuvassa kolme silmälasipäistä miestä istuu pöydän ääressä. Heidän kasvoilleen tulee jyrkkä neutraali valo oikealta. Huone ei ole neutraali, se on kellertävä. Katto on kullankeltainen, seinät punaiset, verhot keltaiset. Katossa keskimmäisen miehen yläpuolella roikkuu kattokruunu, josta tulee keltaista valoa. Vasemmanpuoleinen miehistä katsoo oikealle, hänen silmiään on vaikeaa erottaa silmälaseista muodostuvien heijastusten takia, mutta hän näyttää päättäväiseltä ja salamyhkäiseltä. Huoneessa on kielletyn salamyhkäisyyden tunnelma. Kuva on yleissävyltään keltainen. Keltainen on länsimaissa tiedon mutta ei viisauden väri. Koska keltainen väri käytännössä hallitsee kuvaa, voi päätellä että henkilöillä on jotain tekemistä tiedon kanssa. Keskimmäisen miehen pään päällä oleva kattokruunu vahvistaa tunnetta. Hän on jonkinlainen kuningas, ylivertainen ihminen luokassaan, valaistunut. Kuvassa on myös vahva punainen väri. Punainen on sodan ja rakkauden väri. Sininen, joka on yleissävy pöydässä ja ihmisten vaatetuksessa on viileä ja kylmä väri. Voi ajatella ihmisten olevan jollain tavalla kylmiä tai laskelmoivia. Vasemmanpuoleisen henkilön käsi on oudosti vääntynyt. Se ei ole tavallista. Hänessä on jotain outoa, hän on friikki. Keskimmäinen mies ilmeisestikin selittää jotakin. Hänen käden asentonsa viittaa siihen, että se on melko korkealentoista ja ehkä vaikeaselitteistä. Keskimmäisen miehen ilme on pelokas. Hän pelkää ehkä kameraa tai ihmistä, jolle hän selittää. Siitä, että miehet istuvat kaikki samalla puolen pöytää katsomatta toisiinsa voi päätellä, että heidän keskustelukumppaninsa on kuvan ulkopuolella. Koska kaksi kuvan vasemmanpuoleisinta henkilöä ovat pöydän
toisella puolella, he muodostavat kontrastin henkilölle, jota ei näy kuvassa, jolle puhutaan. Kuvan oikeanpuoleisin henkilö hymyilee ja vilkuttaa kameralle. Hän vaikuttaa ystävällismieliseltä sovittelijalta, joka on silta kahden maailman välissä. Sen, joka on kuvassa, ja sen joka on kuvan ulkopuolella. Kuvan sanoma: Tämänlainen on salaseura Mensa.?


13.3.2006
Ensin Uusis porukoineen pisti hiihtokansan ihmettelemään jäällä liikkuvan kiven menoa. Nyt sitten julkkisten myötä tanssi on pop. Koska Persona kulkee ajan hengessä, maaliskuisessa tapaamisessa puhuttiin tanssiesitysten kuvaamisesta. Asiantuntijakin löytyi seuran omista riveistä. Uuden tanssin keskus Zodiakin tuottaja Johanna Tirronen on tuottanut esittävää taidetta jo kymmenen vuotta ja on myös itse kuvannut sitä paljon.
Johanna kertoi, että tanssiteatteri tarvitsee kuvamateriaalia sekä ennakkomainontaa että ensi-iltakritiikkejä varten. Ensimmäiset otetaan yleensä studiossa hyvissä ajoin ennen teoksen valmistumista, toiset taas lopulliseen muotoonsa hiotussa harjoituksessa. Valokuvaajalle haastetta riittää erityisesti jälkimmäisissä. Esitys kun viedään alusta loppuun keskeytyksettä. Liikkeen kuvaaminen lavan valaistusolosuhteissa on myös vaativaa. Valot on suunniteltu korostamaan liikettä, jolloin valon ja varjon erot ovat jyrkkiä. Tilassa on paljon myös pimeää. Asiaa hankaloittaa myös se, että salamaa ei yleensä ole lupa käyttää. Jalustaa taas ei ehdi käyttää. Normaalien spottien lisäksi estradilla voi olla liikkuvia valonheittimiä ja vaikkapa usvaa. Sumuverho tekee usein sen, että automaattitarkennus ei toimi.
Millä tahansa kalustolla leikkiin ei siis kannata ryhtyä. Objektiivin valovoima tulisi Johannan mukaan olla vähintään 2.8 ja Asan 800. Parasta on käydä etukäteen tutustumassa tiloihin ja mittaamassa valaistus.
Johanna korosti erityisesti myös sitä, että lajin tuntemus on kuvaajalle tärkeää. Valokuvauksen kannalta onnistuneessa otoksessa kun voi näkyä tanssijan epäonnistunut liike. Koreografin kanssa kuvauksesta käydään etukäteiskeskustelut. Koordinaatit ovat usein jo etukäteen hyvin tiedossa. Ennen kaikkea kuvan pitää pystyä myymään esitystä ja myymään se sellaisena kuin tekijät sen haluavat.
Kaikkea tätä ja paljon muuta mielenkiintoista kuultiin siis Johannalta. Paikalla olleille 26:lle tarjoutuu mahdollisuus päästä kuvaamaan Zodiakin harjoituksia. Teille muille lohdutuksen sanana: Helsinki on täynnään kulttuuria. Kamera mukaan ja menoksi.


13.2.2006
Kun Irmeli Jung (synt. -47) kertoi elämästään helmikuisessa Personassa, yleisön kuulo pelasi käsin kosketeltavan hyvin. Ei ehkä siksi, että tämä suomalainen muotokuvaaja on ikuistanut eurooppalaisia taiteilijoita kirjojen ja levyjen kansiin jo 40 vuotta. Eikä siksi, että hänet tunnetaan Ranskan kuuluisimman chanson-laulajan Juliette Grecon hovikuvaajana tai että Jung oli yksi tämänvuotisen Fotofinlandian tuomareista. Vaan siksi, että saamme heti Eddie Ilesin haastattelun aluksi huomata, että naisen kertomus on kuin suoraan romaanista. Hän on rohkeasti kuunnellut sisäistä ääntään ja kulkenut kohti tavoitetta. Sana intohimo, la passion, kuului illan aikana usein Jungin puheesta. Itsensä lisäksi hän on osannut kuunnella myös kuvattaviaan ja saanut sen myös filmille. Kiitosta on tullut mallien sisimmän löytämisestä, aitoudesta.
"Jokaisessa ihmisessä on jotain kuvauksellista. Kasvojen ilmeet ovat aina yllätykselliset." hän kertoo viehtymyksestään henkilökuvaukseen.
Mutta mennäänpä ajassa reilut kolmekymmentä vuotta taaksepäin. Tuolloin 18-vuotias ylöjärveläistyttö päätti toteuttaa unelmansa: muuttaa ulkomaille ja opiskella valokuvaajaksi. Hän matkusti Saksan Hannoveriin kirjekaverinsa luokse, käveli kadulta sopivimmalta tuntuvan mestarikuvaajan studioon ja pääsi oppisopimusoppilaaksi.
"Sitä liikettä en ole koskaan katunut. Halusinhan itselleni ammatin."
Elämän seuraava käännekohta oli laulajatar Juliette Grecon Saksan konsertti. Siellä Jungilla kolahti. Hän pakkasi taas laukkunsa ja matkusti Pariisiin. Hän oli päättänyt tehdä laulajattaresta valokuvakirjan.
Pari vuotta Jung sitten juoksi Grecon konserteissa kysellen kuvausmahdollisuutta, kunnes vaiva viimein palkittiin. Jungista tuli laulajattaren seuraavan levyn kuvaaja. Ja sitä seuraavan, ja sitä seuraavan. Yhteistyö on kestänyt.
Greco ei suinkaan ole jäänyt Jungin ainoaksi tähdeksi. Illan aikana saamme nähdä lauren bacalit, pavarotit, liv ulmannit, Robert Doisneun ja muut kansainväliset tähdet. Niin ja se Grecosta tehty kirja on toki esillä. "Tämä ilmestyi tosin vasta 20 vuotta myöhemmin", hän naureskelee.
Suurin osa Jungin kuvista on tilaustöitä. Studiotyöskentely ei ole ollut hänen juttunsa. Kaikki kuvat hän on ottanut luonnonvalossa, yleensä kuvattavan omassa ympäristössä, pitkällä valotusajalla. Kaverina kuvauskeikoilla on ollut ainoastaan jalusta, heijastin, pari rullaa Ilford FP4-filmiä (125 ASA) ja Leicansa.
Mitään absoluuttisia muotokuvaustotuuksia hän ei jakele, jokaisella kun oma tapansa toimia. "Minulle kuvaustilanne on kohteen ja kuvaajan keskinäinen leikki. Kun toisella on valta kameran kanssa, luottamuksen saavuttaminen on a ja o. Olipa mallina kuka tahansa, ensimmäisestä sekunnista lähtien alan häntä rentouttaa. Harva kun lopulta haluaa olla kuvattavana."
Jung kertoo tekevänsä rajauksen lopulliseen muotoonsa jo kuvatessa. Photoshoppailut eivät ole häntä. Kuvat valmistuvat yhä käsityönä. "Olisin toki jo valmis tulemaan pimiöstä litkujen parista, mutta ei näillä tulostimilla saa mielestäni sitä samaa pehmeyttä kuviin kuin perinteisillä menetelmillä."
Pari vuotta Jung on nyt asunut Suomessa. Paluumuuttajan arki ei välttämättä ole ollut aina niin ruusuista. Kun alun mediahässäkkä oli 32 vuotta Pariisissa asuneen kuvaajan ympärillä ohi, alkoi hiljaiselo. Töitä on, mutta lisää keikkoja tarvitaan.
Mutta mitä kuuluu Juliette Grecolle? Hän täytti vastikään 79 vuotta, laulaa ja käy yhä Pariisin latinalaiskorttelin kahviloissa kuten silloin joskus, jolloin juttukumppanina istuivat Sartret ja muut eksistentialistit.
Ai niin, mutta entäs se Fotofinlandia? Jung sanoi olleensa Harri Kallion valintaan erittäin tyytyväinen. Kymmenen loppukilpailuun päässeen valinnasta raati oli yksimielinen. "Joukossa oli niin paljon keskinkertaisuuksia, että valinta ei lopulta ollut vaikea."
" Pysykää te aina intohimoisina harrastuksessanne", hän heittää lopuksi.
Kameraseurasta hipsi kotiinsa 39 henkilöä, jotka varmasti olivat tyytyväisiä illan antiin.
Irmeli Jungin nettisivut: http://irmeli.jung.free.fr


9.1.2006
Vuoden ensimmäisen Personan aiheena oli, kuinka toteutamme ammattikuvaajien teoksia kotikonstein. Reilun parinkymmenen (28) paikalle tulleen joukossa oli kiitettävästi myös uusia kasvoja. Personan vetäjänä aloittanut Leena Saarela kertoikin aluksi lyhyesti Kameraseuran kerhoista ja toiminnasta ylipäätään. Sitten avattiin Kameraseuran kirjasto eli kaappi, jonka hyllyt pullottavat mitä mielenkiintoisempia valokuvakirjoja.
Sinulle, joka et koskaan ole käynyt seuran kirjastoilloissa, suosittelen lämpimästi tekemään sen edes kerran elämässä. Kaikkea kun ei valokuvauksessakaan tarvitse ihan itse keksiä. Luovuuden lamppu voi syttyä myös muiden kuvia katselemalla tai mestareita matkimalla. Suurin osa näkemistämme kuvista kun on lopulta jo aiemmin otettu, kohde vain vaihtuu.
Kun opuksia oli tarpeeksi tutkailu, valitsimme mallinnettavat otokset ja jakaannuimme ryhmiin. Kuvan valintaan vaikutti toisilla valotus, jollakulla kuvattavan kasvoista henkivä eletty elämä tai olipa jollakin oma malli, jonka perusteella valitsi sitten mieleisensä. Suurin osa kuvista oli studiossa toteutettavia, vain muutama vallitsevassa valossa. Paikalla ollut Juha Kuokkanen antoi tulevan harjoituksen helpottamiseksi vielä lyhyen oppimäärän valon käytöstä.
Seuraavalla kerralla on tarkoitus sitten katsoa, kuinka ryhmät ovat saaneet originaalin idean toteutetuksi. Näemme muun muassa millainen on Antin, Hannun, Yrjön, Kirstin, Tuulevin ja Juhanin "Pirkko Mannola" ja onko Martti löytänyt Helsingistä "Hemingwayn".