10.10.2005
Ilmakuvaus ja lokakuun kokouksen vieras Jussi Laine oli houkutellut paikalle 21 kerholaista. Laine kertoi aloittaneensa laskuvarjohyppy-harrastuksen 1985. Hyppyihin hän yhdisti kameraharrastuksen muutamaa vuotta ja paria sataa hyppyä myöhemmin. Nykyisessä muodossa hän on kuvannut ilmassa noin 15 vuoden ajan. Laine kuvaa muita hyppääjiä, mutta näyttävimpiä ovat hänen otoksensa itsestään.
Saimme nähdä, millaisen kameratelineen hän on kehitellyt hyppylaudan päähän, miten kamera hypyn aikana aktivoidaan kantapäässä tai vyöllä olevalla laukaisimella ja miten kamera reagoi laskeuduttaessa - ammattilaisen tarkkuudella pehmeästi. Testasimme myös itserakennettua käsitelinettä, jolla otetuista kuvista ei huomaa kuvaajan kuvanneen itseään. Kypärään kiinnitetyllä kameralla Laine on myös kuvannut, mutta on luopunut siitä sen painon rasittaessa liikaa niskanikamia.
Laine ottaa kuvat vapaapudotuksen aikana (sekä käsi- että jalkateline), varjoliidon aikana (jalkateline), harvemmin käsitarkennuksella koneesta ennen hyppyä. Kuvien ideat ovat aina tarkasti valmiina ennen hyppyä. Vapaapudotuksen 200-300 km/h nopeus tekee, että kameran sarjatuli on osattava laukaista käyntiin juuri oikealla sekunnilla. Kuvien rajausta ei pysty täysin tarkasti ennakoimaan, mutta 180 asteen kalansilmä takaa, että kuvaan tulee aina jotain ja 36 kuvan rullaan päätyy muutama hyvä otos.
Laine viimeistelee useimpia kuviaan vielä kuvankäsittelyssä. Esimerkiksi nopeassa pudotuksessa kameran linssiin muodostuu huurretta, jonka jäljet hän siivoaa pois. Useimmiten kuvissa on 10-20 erilaista maskia, pehmennyksiä/ vaalennuksia/ kylläisyyttä taustasta pois/ vastavaloheijastukset pois jne.
Tulevaisuudelta Laine odottaa pääsevänsä kuvaamaan jonain päivänä telellä, jonka käyttöön käsivaralla tarvittaisiin sopivanlainen hydrovakaaja (jollaisia mm. elokuvakameroiden jalustoissa käytetään lentokoneesta kuvattaessa, jottei kuva heilu ja tärise).
Ja kaikkia varmaan kiinnostaa vielä tietää, säilyykö se kamera ehjänä? Hurjalta kuulostavan ja näyttävän kuvausuran aikana Laineelta on pudonnut kamera maahan vain kaksi kertaa ja laskussa vaurioitunut lievästi nelisen kertaa.
Perinteiseen tapaan luennon ja kahvitauon jälkeen perehdyimme kerholaisten omiin kuviin, joita oli tällä kertaa tuotu 17 kpl.

12.9.2005
Syksyn avajaiskokouksessa paikalla oli 20 henkilöä kuulemassa illan vierailijaa, maskeeraaja Ansu Järveläistä (http://www.ansumakeup.com). Saimme laajan ohjeistuksen siitä, miten kuvattava henkilö voidaan valmistella kuvaukseen. Lyhyesti muutama vinkki:
Perussetti kuvaajan meikkipussiin: wc-paperirulla, kampa/harja, hiuslakka, huulirasva, kulmakynä, ripsiväri, puuteri (vie kiillon) ja/tai meikkipuuteri (meikkivoide+puuteri samassa) ja/tai aurinkopuuteri (vähän sävyä/hehkua/syvyyttä/tummuutta), korostus/varjostus-paletti (puuteri tai nestemäinen). Tärkeintä on huomioida kulmakarvat, huulet sekä varjostukset ja tietysti hiukset (puhtaat).
Ihon kiilto poistetaan wc-paperilla painelemalla. Kulmakarvat ojennukseen esim. huulirasvalla ja hammasharjalla. Harottavat hiustöyhdöt tasoitetaan hiuslakalla, jolla myös voidaan poistaa vaatteiden sähköisyyttä (suihkuta säärille, niin hame ei tartu sukkahousuihin). Silmätipoilla (esim. Visine) rauhoitetaan punoittavat valkuaiset.
Iholle levitettävillä väreillä tasoitetaan läikikkyyttä: punainen häviää vihreällä, lila (verisuonet) oranssilla ja sininen keltaisella. Värit voivat olla vaikkapa luomiväreistä. Värien päälle tulee vielä normaali meikkivoide/meikkipuuteri.
Kasvojen muoto luodaan korostus/varjostus-paletilla. Tumma kaventaa, vaalea pullistaa/ tuo lähemmäs (käytetään myös kokovartalolla, kun halutaan muotoilla lihaksia). Varjostettavia peruskohteita ovat poskiluun alapuoli, leuan alapuoli kaulalle, otsalohkon ja nenänvarren sivustat sekä silmäluomet.
Grimass-vesiväreillä myös hiuksiin saa kamman avulla uuden sävyn.
Mustavalkokuvien meikissä on huomioitava, että meikin tulee olla huomattavasti vahvempi, jotta se näyttää kuvissa yhtä vahvalta kuin värikuvien meikki. Poskipunaväriä ei mv-kuvissa saa käyttää poskipäillä lainkaan, vain varjostuksia poskiluiden alla.
Meikki kannattaa tehdä aina siinä valossa missä kuvauskin - siis studiokuviin kirkkaissa sisävaloissa, ulkokuviin ikkunanvalossa.
Kuvattavan meikki tulee tarkastaa lähietäisyydeltä ja parannella useamman kerran kuvauksen aikana. Huulipuna leviää ihovakoihin yhtä helposti kuin luomi/ripsivärit (ripsiväri kannattaisi olla vedenkestävää), samoin kiilto puskee paksunkin puuterikerroksen läpi. Hiustenkaan pieniä haituvia ei huomaa kauempaa.
Illan päätteeksi keskustelimme personalaisten omista kuvista, joista mielenkiintoisimpia valittiin tulevaan nettigalleriaan.

11.4.2005
Huhtikuun kokoukseen saapui illan luennoitsijoiden lisäksi 15 personalaista. Ilta aloitettiin katsomalla hauska dokumentti napolilaisesta hääkuvaaja-mestarista Oreste Pipolosta.
Kahvitauon jälkeen hääkuvaukseen tutustuttiin valokuvaaja Anne Pennasen opastuksella. Anne esitteli tuotantoaan ja toimintatapojaan kuvauksen valmisteluista alkaen. Yleensä hän pyrkii haastattelemaan hääparin kahteen otteeseen, jotta esim. kuvauspaikkoihin, häävieraisiin ja yksityiskohtiin liittyvät erikoistoiveet selviävät ennen kuvausta. Anne esitteli kuvaussopimuksensa, jonka käyttöä hän suositteli kaikille ristiriitojen välttämiseksi. Sopimukseen on hyvä kirjata kaikki mieleen tulevat ehdot. Häiden aattona voi soittaa hääparille ja tarkistaa näiden tunnelman ? tämä yleensä rauhoittaa paria.
Ennen kirkkoa Anne käy katsomassa ja kuvaamassa morsiamen tämän viime hetken valmisteluissa.
Kuvauspaikalle kirkkoon Anne suositteli saapumista noin puoli tuntia ennen seremoniaa. Missä kuvaaja saa liikkua alttarin lähistöllä, olisi hyvä tarkistuttaa papilta jo hyvissä ajoin.
Kuvauspaikaksi on hyvä valita morsiamen puoli, jotta morsian näkyy selvästi kaikissa kuvissa. Käytävällä on kehdattava liikkua reilusti, jotta saa lähikuvia alttaria kohti kävelevistä. Lenkkitossut on hyvä valinta jalkineiksi, koska mukavuuden lisäksi niillä liikkuu ääneti.
Juhlapaikalla Anne kutsuu esim. pöytäseurueita ulos kuvattavaksi, jotta pääosa vieraista varmasti tulee ikuistettua.
Kirkossa sekä juhlapaikalla on aina kuvattava perussetti (sormukset, valssi, hääkakku, jne), mutta sen lisäksi tärkeitä ovat yksityiskohdat, sommitelmat ja tilanteet ja vielä kerran yksityiskohdat.
Tekniikasta Anne mainitsi, että hänellä on aina kaksi 1GB muistikorttia käytössään. Välillä ne täyttyvät hyvin hitaasti, välillä on laskettava, ettei tila lopu kesken. Objektiiveista hänen suosikkinsa on 35-105mm zoom, vaikka osa kuvista hoituukin 15mm laajakulmalla tai 200mm telellä.
Lopuksi Anne totesi, että jokaisen on sallittava itselleen töppäykset. Aina ei voi onnistua, mutta epäonnistumisista voi aina oppia.
Annen oppien saattelemana katsottiin seuraavaksi Eddien laatima Power Point -esitys, jossa oli listattuna kohta kohdalta kuvaussuunnitelman laatiminen eli mitä on muistettava kuvata (morsiamen valmistelu, sulhanen &bestman ulkona / sisällä, morsiusneidot odottamassa, saapuvat vieraat, saapuvat vanhemmat...). Suunnitelman jälkeen Eddie esitteli kuvin, miten hän oli yksien häiden osalta toteuttanut kuvauksen.
Todettiin, että onnistuneen kuvauskeikan alku on hyvä ja yksityiskohtainen paperille kirjattu suunnitelma.
Illan päätteeksi katsottiin vielä muutaman personalaisen tuomia valokuvia.

14.3.2005
Maaliskuun tapaamiseen kokoontui 21 personalaista ja ilta aloitettiin katsomalla Contacts-sarjan video Sebastio Salgadosta. Tämän jälkeen personalaiset tutustuivat toisiinsa esittelemällä omaa kuvatuotantoaan. Illan kuluessa 17 kuvaajaa ehti esitellä itsensä ja oman, vähintään 10 kuvan salkkunsa. Kaikkien mielestä tutustuminen oli erittäin antoisaa ja tapahtumasta toivottiin vuosittaista traditiota.

14.2.2005
Ystävänpäivän keskustelutilaisuuteen saapui 28 personalaista vaihtamaan ajatuksia aiheesta tilannekuvaus. Illan vieraat, lehtikuvaajat Jouko Leskelä ja Hans Paul alustivat keskustelua esittelemällä omaa historiaansa, kuviaan ja näkemyksiään tilannekuvauksen nykytilasta ja tulevaisuudesta.
Leskelän kuvista ensimmäinen julkaisu "Katutanssit" ilmestyi 25 vuotta sitten Kamera-lehden kustantamana. Leskelä oli oivaltanut opiskeluajan kuvia katsellessaan, että kuvissa on paljon toistoja, pareja.
Viimeiset 10 vuotta Leskelä on kuvannut kadulla verraten paljon, lehtikuvauksen ohessa. Hänelle on tärkeää, että näppäilykuvissa on lavastamaton tuntu. Hän liikkuu koko ajan ja ottaa kohteesta, järjestelemättä, yleensä 2-3 kuvaa, usein vain yhden. Leskelä ei halua kuvista liian yksioikoisia vaan haluaa tarjota katsojille löytämisen ilon. Jujun etsimistä helpottaa, kun kuvat esitetään useamman kuvan sarjana.
Leskelä ottaa kuvauskeikoille itselleen humoristisen roolin, pukeutuu turistimaisesti, lähestyäkseen kuvattavia positiivisesti. Valoisuus ja positiivisuus näkyy myös hänen kuvissaan.
Leskelä uskoo, että tulevaisuudessa näppäilykuvaus siirtyy paljolti nettiin, koska siellä yleisön saavuttaminen on paljon helpompaa maailmanlaajuisesti. Hän toteaa myös, että näppäilykamera tulee jatkossa olemaan entistä useammin kamerapuhelin, jossa toistaiseksi suurimpana haittatekijänä on sulkimen liikkeen vakionopeus ? valotustapahtumaan ei saisi liittyä omaa liikettä, jotteivät kohteet "veny". Leskelän tilannekuviin voi tutustua sivuilla www.joukoleskela.com sekä www.kisakatu.com.
Hans Paul on tehnyt uransa lehtikuvaajana mm. Lehtikuva Oy:ssä sekä Hbl:ssa, jossa hän jatkaa edelleen. Paul nimeää itsensä ensisijaisesti uutiskuvaajaksi, mutta hänen kuvansa ovat silti yhtälailla katukuvausta, kuvia kaduilta ja toreilta. Hän on kiertänyt maailmaa sodassa, rauhassa ja rakkaudessa. Hän esitteli kuviaan Irakista Lontooseen, Afghanistanista Tukholmaan, viimeisimmät kuvat näimme Thaimaasta Tsunamin jälkeen.
Paul toteaa lähestymisensä kuvaan ja kuvattavaan olevan Leskelään verrattuna siinä erilaista, että hän haluaa pysyä ulkopuolisena. Mikäli kuvattavan henkilön nimi selvitetään ja julkaistaan, on kohde poimittu kuvattavaksi etukäteen tai nimi kysytään jälkikäteen. Hyväksikäytön tunne tulee usein silloin, kun nimettömän henkilön kuvaa myydään paljon.
Paul toteaa, että medioiden kilpailun kovetessa eettiset ongelmat kasvavat, kun uutiskuviksi tarjotaan entistä useammin ihmisten kännykällä/videolla ottamia näppärikuvia.
Lain mukaan Suomessa saa kuvata kaikissa yleisissä paikoissa, joihin on vapaa pääsy. Eli esim. tavaratalo/ostoskeskus ei voi kieltää kuvaamista tiloissaan. Selkeästi epäedullinen kuva kohteesta on kiellettyä julkaista. Muistettava on, että useissa maissa lainsäädäntö on huomattavasti tiukempi.
Tässä yhteydessä näemme kuvan presidentti Kekkosesta laskeutumassa muiden tukemana lentokoneesta Reykjavikin kentällä. Ensimmäinen todiste presidentin sairaudesta herätti aikanaan suurta huomiota eikä sen julkaisua kaikki pitäneet suotavana. 10 vuotta julkaisuaan odottikin Paulin aiemmin kuvaama Kekkosen putoaminen jokeen kalastusretkellä Islannissa.
Hans Paulin vuosina 1965-2001 ottamiin kuviin voi tutustua toissa vuonna julkaistussa kirjassa Skett och sett/ Näin olen nähnyt. Vanhojen kuvien kohdalla voi todeta, että aika tuo kuville arvoja, joita kuvaushetkellä ei välttämättä ole.
Yleisökeskustelussa esille tullutta: Etiikka ja moraali, kuinka paljon saa vaikuttaa kuvattavaan aiheeseen?
Ikävä tulevaisuuden näkymä, että täydellisiä, tietokoneella rakennettuja näppäilykuvia aletaan suosia.
Miksei kuvien aitoudesta keskusteltu filmien aikana vaan vasta digin myötä?
Koulussa tulisi opettaa enemmän kriittistä kuvanluentaa.
Hyvä kuva / huono kuva, laatukeskustelu usein hakuteillä, kun ei tiedetä mitä arvostellaan, kun esim. kuvan sisältö on hyvä mutta tekniikka huono. Hyvän kuvan voi monen kuvan sarjasta erottaa pelkkä sormen asento kuvassa.
Tärkeää on hankkia mahdollisimman paljon tietoa kuvattavasta asiasta ja miettiä, mikä on juuri minulle oikea tapa esittää kohde/aihe rehellisesti.

10.1.2005
Illan vieras lehtikuvaaja Jenni-Justiina Niemi valmistui Vaasan Svenska Yrkeshögskolan valokuvauslinjalta keväällä 2001. Toimittuaan Helsinhin Sanomien kesäkuvaajana hän siirtyi freelanceriksi, kuvaten säännöllisemmin edelleen HS:lle sekä Kodin Kuvalehteen ja Sunnuntai-suomalaiseen. Viimeinen pidempi projekti hänellä oli syksyllä 2004 Bangladeshissä, jossa hän kuvasi Kirkon Ulkomaanavulle tiedotusmateriaalia keskittyen synytysten kuvaukseen mutta tallensi myös muuta elämää.
Työn ulkopuolista kuvaamista Niemi harrastaa lähinnä vain pokkarilla, filmille, mutta hän on myös saanut apurahan dokumenttiprojektiin lyhytkasvuisista suomalaisista. Projekti on vielä alkuvaiheessa, joten mahdollisesta näyttelystä / kirjasta yleisö vain esitti toiveita.
Niemi lajittelee kuvansa, joiden pääosassa on yleensä ihminen, kolmeen kategoriaan; kuvat, joissa on ihmisiä / henkilökuvat, jotka ovat poseerattuja / henkilökuvat, joissa kuvattava tekee jotakin.
Niemi totesi, että hyvä kuva harvoin syntyy ilman luottamusta kuvattavan ja kuvaajan välillä. Ilman luottamusta parhaimmat otokset ovat yleensä ensimmäinen, jolloin kuvattava ei ole vielä varautunut, tai viimeinen, jolloin kuvattava jo huokaisee kuvauksen olevan ohi. Luottamus saadaan usein aikaiseksi niin, että ensin kuvataan kuvattavan ideoiden pohjalta, jonka jälkeen tämä on suostuvaisempi kuvaajan ideoille.
Hektinen kuvaustahti, esim. 5 toimeksiantoa päivässä ja 3 minuuttia kuvausaikaa haastattelujen ohessa tai jälkeen, antaa positiivisen lisäsysäyksen, kun on pakko saada vähintään yksi hyvä kuva. Hyvä lehtikuva pysäyttää, hyvä henkilökuva tuo henkilön niin lähelle, että se kertoo jotain mitä teksti ei osaa.
Niemi kuvaa noin 80% kuvistaan 16-35mm laajakulmalla saadakseen henkilöt lähelle niin, että kuvaan mahtuu myös ihmiseen liittyvää viitekehystä. Kuvausmaneereikseen hän mainitsi mm. yrityksen sijoittaa kuvan etualalle jotain, kasvojen kehystämisen ja että hän hakee kuviin usein huumoria ja hyväntuulisuutta sekä inhimillisyyttä.
Niemi kertoi, ettei kuvaajia yleensä ohjeisteta siinä, miltä kuvattavan tulisi näyttää, mutta esim. haastattelua kuuntelemalla hän saa viitteitä jutun luonteesta. Lehtikuvauksen miinuksena Niemi piti lähinnä vain sitä, ettei useimmiten pysty vaikuttamaan siihen, mikä kuva lehteen valitaan ja missä muodossa se julkaistaan, rajauksissa on paljon huonoja ratkaisuja.
Lopuksi Jenni-Justiina Niemi esitti ryhmälle kutsun lähteä tutustumaan Sanomatalon harjoitustoimitukseen (www.piste.sanoma.fi), johon hän on ollut mukana tuottamassa kuvatoimitusmateriaalia. Sovittiin, että kiinnostuneet ilmoittautuvat sähköpostitse osoitteeseen persona@kameraseura.fi ja Eddie ilmoittaa myöhemmin käynnin ajankohdan.
Ilta jatkui personalaisten omien kuvien katselulla. Personalaisia oli vuoden ensimmäisessä tapaamisessa paikalla 16. Niemi lausui sanan jokaisesta 20 kuvasta ja ryhmäläiset jatkoivat mielipiteiden vaihtoa.
Eddie esitteli sen jälkeen Isyys-teeman edistymistä.
Juha Kuokkanen esitteli lähes valmiiksi työstämänsä Personan kotisivut sekä idean kuvata jokin yksittäinen ryhmä, esim. uusi kaupunginvaltuusto niin, että jokaisesta otettaisiin kuva valtuutetun itsensä valitsemassa ympäristössä.