 |
TAPAAMISESSA 10.9.2007 TAPAHTUNUTTA:
Syyskauden Persona pärähti käyntiin kaksosista otettujen kuvien merkeissä. Vieraana oli nimittäin valokuvaaja Miia Saastamoinen, joka oli kuvannut suomalaiskaksosia Lahden Muotoiluinstituutin lopputyötään varten. Projektin nimi oli Ikuinen side, jonka Miia kokosi myös kirjaksi.
Miia aloitti kaksosten etsinnän kaksos-, kolmos- ja nelosperheiden kattojärjestöstä Monikkoperheet ry:stä, ja lisää heitä löytyi oman sähköpostiverkoston kautta. Parissa viikossa oli koossa jo 24 kontaktia. Sitten vaan auto alle ja menoksi.
|
| |
Kuvattavat asuivat etupäässä illaksi-kotiin–matkan päässä. Pohjoisemmassa pistin pakettiauton lattialle patjan ja parkkeerasin leirintäalueelle yöksi, kertoo Miia.
Kuvattavien ikähaarukka oli taaperoista eläkeläisiin. Joku suhtautui sisarukseensa kuin tuttavaansa, ja taas siitä toisesta ääripäästä lienee heinolalaiset samassa talossa asuvat veljekset. He sanoivat, että olivat ikään kuin yksi ja sama, mutta kahteen jakautuneena. Kun toiselle tuli kinaa vaimonsa kanssa, luikahti tämä veljensä puolelle. Kehuipa veli kaksosparinsa ruokiakin vaimon tekemiä paremmaksi.
Tässä ollaan ME
Miia vietti yleensä koko päivän kuvattaviensa kanssa. Ensin hän haastatteli heitä parisen tuntia. Kuva, jossa molemmat olivat suunniteltiin yhteistuumin. Miia oli nimenomaan korostanut, että tarkoitus oli hakea dokumentaarisuutta, aitoa arkiminää ja –miljöötä. Itse kuvaussessiot saattoivat kestää pisimmillään viisikin tuntia. Luonnonvalo oli ainoa valonlähde, vaikka Miialla normaalisti järeä keikkavalaisusetti mukana onkin.
Kirjassa jokaisen kuvan kaverina kulkee myös kuvattavien ajatuksia kaksosena olosta.
Puhe kateudesta oli varsin tavallista. Moni kertoi sen ainakin osaksi johtuvan ympäristön paineesta. Vaikka toinen saattoi hieman ärsyttääkin, kuvaustilanteessa pareille syntyi tiivis yhteys; sellainen, että: Hei, Me ollaan tässä!
Miian kuvat herättivät paljon kysymyksiä. Vastauksista heräsi kuulijoille varmasti ideoita omiin projekteihin.
Lopuksi katselimme toistemme kuvia, joiden aiheena oli yllättävästi: ikuinen side. Lähes kaikille se tarkoitti ihmisen yhteyttä toiseen ihmiseen. Piristävä ilta, varmaan myös energisen vieraamme ansiosta. Paikalla oli 27 seuralaista, hyväkiva myös uusia naamoja.
Käypä katsomassa Miian kotisivuja: www.miiasaastamoinen.com
(Merja Haakana) |