|
PERSONASSA SYYS-LOKAKUUSSA 2008 TAPAHTUNUTTA:
13.10.2008
Lokakuun illan puheenvuorot käyttivät kameraseuralaiset Robert Perander ja Kirmo Wilén. Robert kertoi omasta harrastajavalokuvaushistoriastaan ja Kirmo kertoi Edward Westonista.
Paprikoita ja eläviä malleja
Legendaarinen amerikkalainen valokuvaaja Edward Weston (1886-1958) muistetaan erityisesti aistillisen abstrakteista kuvistaan. Kirmo heijasti kankaalle ne kuuluisat paprikat sekä lukuisat Westonin muotokuvat, joissa sekä valo että muoto olivat pääosissa.
Malleiksi haluavia oli kuuluisalle valokuvaajalle tyrkyksi asti. Kuvattavilleen Weston antoi hyvin vapaat kädet ilmaisuun. Kun jokin asento tuntui oikealta, Weston hihkasi "hold" ja se oli sitten siinä. Kuvien lomassa erittäin hyvin Westoniin perehtynyt Kirmo kertoi myös kuvaajan henkilökohtaisesta elämästä. Jäykkänä ja sisäänpäin kääntyneenä pidetty Weston oli kuulemma todellisuudessa iloinen juhlija. Eikä hänen elämästään naisiakaan puuttunut.
Valokuvaajan assistenteista kun tuli yleensä hänen asuinkumppaninsa.
Malleja maailma täynnä
Robert Perander on ehtinyt olla monissa yhteisnäyttelyissä mukana ja onpa hän pitänyt omiakin. Insinöörismies kertoo sanan ja runouden vaikuttaneen visuaaliseen näkemykseensä; luonto ja matkat samaten. Robert on rohkeasti lähtenyt kuvaamaan ihmisiä lähipiirinsä ulkopuolelta. Katukuvauksessa hän ei piiloudu pitkien objektiivien taakse vaan haluaa olla tilanteessa läsnä. Kuvissa saattaa hyvin olla tuskafestareiden heavydydiggari yhtä hyvin kuin kadunmies. - Huono omatunto tulisi, jos kuvattava ei tietäisi olevansa kohteena. Kerron yleensä ottavani kuvia näyttelyitä varten. Käyntikortti tekee luotettavan vaikutuksen ja olen myös lähettänyt kuvia jälkikäteen. "Smalltalk" auttaa kohtaamisessa.
Työpajoista ideoita
Jussi Aallon, Anders Petersenin, Arno Rafael Minkkisen ja Miina Savolaisen työpajoista Robert on hakenut lisävauhtia harrastukselleen. - Käsitys valosta kuvassa oli ensimmäisen työpajan ansiota. Jokainen kurssi on sittemmin tehnyt syvällisen muutoksen ajatteluuni. Valokuvaaja Peter Forsgårdin kanssa pitämänsä viimeisen näyttelynsä esittelyteksti kertoo myös hänen mietteitään tuntemattoman ihmisen kuvaamisesta: "Vieraan ihmisen kasvoissa voimme nähdä inhimillisen. Hän saattaa löytyä kadulta tai jostain toisesta julkisesta paikasta. Jos olemme tarkkaavaisia voimme tunnistaa inhimillisen myös naamion takaa, joka on ehkä ensin riisuttava. Tavallisesti se on nähtävissä välittömästi." Illan lopuksi katselimme jälleen toistemme kuvia. Valitsimme myös uuden vetäjätiimin meidän vetovastuun jättävien tilalle. Uusi kolmikko on Hannu Iso-Oja, Jari Miettinen ja Pirita Särmä. Personalaisia oli paikalla 29. (MH)
|