Näyttelykalenteri
Kameraseura ry pyrkii ilmoittamaan valokuvaukseen liittyvistä näyttelyistä mahdollisimman laajasti. Voit osallistua tämän sivuston ylläpitoon lähettämällä näyttelytiedotteita osoitteeseen galleria(at)kameraseura.fi
Aita 2010 Planket
Helsingin Rautatieasema 24.8-5.9.2010
Kameraseuran järjestämässä Aita 2010 Planket -näyttelyssä on tänä vuonna noin 30 osallistujaa. Näyttelyn teema oli vapaa, jolloin jokainen kuvaaja on saanut laittaa esille itselleen henkilökohtaisia ja rakkaita valokuvia.
Aita on kirjava ja viihdyttävä. Se piristää hetkeksi kaupunkikuvaamme. Aita tuo visuaalista kulttuuria läpikulkutilaan; aktiivisten valokuvauksen harrastajien näkökulman elämästä ohikulkijoiden arkeen. Kameraseura on Suomen ja jopa Pohjoismaiden suurin harrastajavalokuvaajien yhdistys. Toivomme että Aita 2010 Planket innoittaa ihmisiä tarttumaan kameraan ja tutustumaan lähemmin valokuvauksen maailmaan.
Henri Cartier-Bresson : Early works
VB-valokuvakeskuksessa 4.6.–29.8.2010
Ranskalainen Henri Cartier-Bresson (1908–2004) on yksi eniten valokuvaajasukupolviin vaikuttaneista kuvaajista maailmassa. Early works -näyttely koostuu hänen varhaistuotannostaan. Näyttelyssä on mukana monet hänen tunnetuimmat kuvansa 1930-luvulta, jolloin hän kuvasi mm. Saksassa, Italiassa, Ranskassa ja Meksikossa.
Cartier-Bressonia on kutsuttu kuvajournalismin isäksi. Vuonna 1932 hän sai käsiinsä Leican, mukana kuljetettavan pienen kameran, ja siitä lähtien hän kuvasi intohimoisesti ympärillään olevaa todellisuutta. Hän halusi tallentaa ohikiitäviä hetkiä vääristelemättömästi eikä muokannut kuviaan jälkikäteen.
Kärsivällisesti hän odotti hetkeä, jolloin todellisuus järjestäytyi kameran etsimessä juuri oikealla tavalla, ja tuolloin - ratkaisevalla hetkellä - hän painoi laukaisinta.
Cartier-Bressonin kuvissa yhdistyy todellisuuden hetkellisyys ja hallittu kuva-alan sommittelu. Cartier-Bresson olikin alun perin kouluttautunut taidemaalariksi. Vaistonvaraisesti hän havaitsi hetken, jolloin tuloksena oli mielenkiintoinen ja merkityksellinen kuva.
Vuonna 1947 Cartier-Bresson oli perustamassa maailman arvovaltaisinta kuvatoimistoa, Magnumia. Magnumin kuvaajien ohjenuorina ovat vielä nykyäänkin inhimillisyys, uteliaisuus, kunnioitus ja halu tulkita todellisuutta visuaalisesti.
VB-valokuvakeskukseen tulevan näyttelyn on koonnut New Yorkin Modernin taiteen museon valokuvaosaston johtaja Peter Galassi vuonna 1987. Myöhemmin näyttely on ollut esillä mm. Hasselblad-keskuksessa Göteborgissa ja Mannheimin Kunsthallessa. Tällä hetkelläkin MoMAssa on esillä laaja retrospektiivinen Cartier-Bressonin kuvien näyttely, kokoajana nytkin Galassi. Tarjolla on myös aivan tuore julkaisu. Suomessa Cartier-Bressonin kuvia on ollut viimeksi esillä Helsingin kaupungin taidemuseossa Meilahdessa vuonna 2000. Tuolloin esillä oli kokonaisuus Eurooppalaisia.
Näyttelyn ovat tuottaneet Magnum Photos ja Henri Cartier-Bresson Foundation.
Aukioloajat 4.6.–29.8.2010 ma-pe 10-18, la-su 11-16 Pääsymaksut 5/4 €, alle 12-vuotiaat ilmaiseksi VB-valokuvakeskus Kuninkaankatu 14-16, 70100 KUOPIO 017-261 5599, fax 017-261 5844 info@vb.kuopio.fi
SUOMEN VALOKUVATAITEEN MUSEON UUDET NÄYTTELYT:
9.6.–29.8.2010 (Iso näyttelytila)
• After Sauna Art – Elonkorjaajat ja valokuva
• Ihmisiä suviyössä – Pieni episodinäyttely
9.6.–29.8.2010 (Projekti-tila) Sari Tervaniemi: Rikkoutunut lapsi
28.5.–5.9.2010 (Prosessi-tila) Mariefors Blues
Suomen valokuvataiteen museo, Kaapelitehdas, Tallberginkatu 1 G 00180 Helsinki
Avoinna: ti-su klo 11–18, INFO 09-6866 3621
ATELIERI O. HAAPALA
Suomen valokuvataiteen museo, Prosessi 27.1. – 21.3.2010
Näyttelyt avoinna ti–su klo 11–18. Pääsymaksut EUR 6 / 4 / 0.
Suomen valokuvataiteen museo, Kaapelitehdas, Tallberginkatu 1 G, 00180
TAPAHTUMAPÄIVÄ
Atelieri O. Haapalan kuvauspäivä Valokuvataiteen museolla sunnuntaina 21.3.
klo 12–16. Kuvaus maksaa 10 euroa. Näyttelyyn on vapaa pääsy.
Yli sadan vuoden takaiset muotokuvaperinteet heräävät henkiin Atelieri O. Haapalan valokuvanäyttelyssä. Tarjolla on nostalgiaa ja näyttäviä pukuja, porvariston charmia, mutta myös oopiuminhuuruisia dekadentteja paheita.
Kiertävä valokuvaamo on ikuistanut asiakkaansa 1800-luvun hengessä. Tuloksena on hieno kokoelma moderneja kabinettikuvia.
Atelieri O. Haapala on kahden valokuvaajan Saara Salmen ja Marco Melanderin yhteistyönä syntynyt performatiivinen taideprojekti. Onyxei ja Helmut ovat heidän roolihahmonsa kuvaustapahtumissa.
Irtoviiksin ja korseteinnaamioituneet valokuvaajat ovat esiintyneet runsaan vuoden kuluessa muun muassa Taiteiden yössä, burleskitapahtumissa, taidemuseoissa ja vintage-myyjäisissä. Asiakkaat ovat voineet tulla kuvattavaksi omissa vaatteissaan tai virittäytyä tunnelmaan laina-asusteiden avulla. Eläytymisen ja esiintymisen avulla yleisölle on haluttu tarjota pala menneen maailman tunnelmaa, kuvitteellinen hetki ajassa, jolloin valokuvattavana oleminen oli erityinen ja odotettu tapahtuma. Hanke on saanut tukea Svenska Kulturfondenilta.
Lisätietoja projektista: www.ohaapala.com ja info@ohaapala.com. Muotokuvat ovat nähtävissä myös osoitteessa http://www.flickr.com/photos/ohaapala/
Yleisöopastukset: Suomenkielinen yleisöopastus näyttelyihin sunnuntaisin kello 13 ja joka kuukauden viimeinen keskiviikko klo 11 (viimeiset 31.3., 28.4.). Keskusteluopas näyttelyissä sunnuntaisin kello 14–15.
Lisätietoja näyttelyistä: Amanuenssi Tiina Rauhala, 09-6866 3622,tiina.rauhala@fmp.fi Intendentti Anna-Kaisa Rastenberger, 09-6866 3628, 050-518 7619, anna-kaisa.rastenberger@fmp.fi
Lisätietoja opastuksista, työpajoista ja oheisohjelmistosta: Museolehtori Erja Salo, 09-6866 3620, erja.salo@fmp.fi Tilatut opastukset 09-6866 360, ti–pe klo 9–12 tai satu.sormunen@fmp.fi
SOTA OLI EILEN - VILHO HILTUSEN VALOKUVIA HELSINGIN SUURPOMMITUKSISTA
VIRKA GALLERIASSA 10.3.- 6.4.2010. Näyttelyn avajaiset perjantaina 12.3.2010 klo 17 - 18.30.
Laajasalon Valokuvaajien jäsenen Pentti Hiltusen isä Vilho Hiltunen sattui olemaan jatkosodan rintamalta lomalla Helsingissä suurpommitusten aikaan helmikuussa 1944. Hän valokuvasi pommituksia etenkin kotikulmillaan Kruununhaassa. Valokuvaseuramme on koonnut näyttelyyn 25 vedosta ennen julkaisemattomia valokuvia. Pentti Hiltunen on vedostanut negatiivit kuviksi.
Lisätietoa nettisivultamme: http://www.laajasalonvalokuvaajat.org/nayttelyt.php
Burleskihenkistä elävän mallin piirustusta 18.3
Dr. Sketchy -ilta Valokuvataiteen museolla torstaina 18.3. klo 18-20.30.
Tapahtuma on Atelieri O. Haapala -näyttelyn oheisohjelmistoa. Vapaa pääsy.
Burleskihenkiseen elävän mallin piirustukseen erikoistunut Dr. Sketchy
Finland täyttää kolme vuotta. Sen kunniaksi Atelieri O. Haapala herättää 100
vuoden takaisen bordellielämän henkiin. Piirustusmalleina nähdään
merimiehiä, kurtisaaneja, sekä burleski-esityksen tarjoava
absinttikeiju.Tapahtuma on K-18.
Musiikista vastaa DJ Fiona Timantti.
Paras piirustus sekä paras puku voittavat palkinnon! Omat piirustusvälineet
mukaan, teemapukeutuminen sallittua.
Ilmoittautuminen osoitteeseen drsketchysuomi@gmail.com – paikkoja
rajoitetusti!
Lisätietoja:www.drsketchysuomi.com, www.ohaapala.com,
www.valokuvataiteenmuseo.fi
Muistojeni Pariisi / Je me souviens de Paris
Hotellin likaiset verhot, ensimmäinen suudelma. Rakastavaisten ja filosofien tyyssija. Töykeitä taksikuskeja – Muistojeni Pariisi.
Suomen valokuvataiteen museo 26.3.–23.5.2010 (Projekti-tila). Avajaiset to 25.3. klo 17–19.
Näyttelyt avoinna ti–su klo 11–18. Pääsymaksut EUR 6 / 4 / 0.
Suomen valokuvataiteen museo, Kaapelitehdas, Tallberginkatu 1 G, 00180
Helsinki, Info 09-6866 3621 www.valokuvataiteenmuseo.fi
Aalto yliopiston taideteollisen korkeakoulun valokuvataiteen opiskelijat keräsivät suomalaisten muistoja Pariisista. Muistot tutkimusmateriaalinaan he tallensivat kameralla oman tulkintansa. Näin syntyi kuvallinen matkakertomus kuuluisan kaupungin eri kolkista.
Mukana olleet valokuvataiteen opiskelijat: Matti Ahlgren, Antti Karvinen, Saara Keskimäki, Teemu Lindroos, Mari Mäkiö, Kristiina Männikkö, Tekla Pohjolainen, Pinja Sormunen. Työpajan ohjaajina toimivat exhibition manager (Magnum) Andréa Holzherr ja lehtori (Taideteollinen korkeakoulu)Kari Pyykönen.
Tapahtuma:
Pariisin huhtikuu, lauantaina 17.4. klo 16–18. Keskustelua Pariisin merkityksestä valokuvaajille. Mihin Pariisia tarvitaan? (Ohjelma tarkentuu myöhemmin. Museon pääsymaksu.)
Tapaa taiteilijat:
Projektissa mukana olleet opiskelijat ja lehtori Kari Pyykönen kertovat näyttelystä tiistaina 4.5. klo 18–19. (Museon pääsymaksu)
Lisätietoja näyttelyistä: Amanuenssi Tiina Rauhala, 09-6866 3622, tiina.rauhala@fmp.fi Intendentti Anna-Kaisa Rastenberger, 09-6866 3628, 050-518 7619, anna-kaisa.rastenberger@fmp.fi
Lisätietoja opastuksista, työpajoista ja oheisohjelmistosta: Museolehtori Erja Salo, 09-6866 3620, erja.salo@fmp.fi Tilatut opastukset 09-6866 360, ti–pe klo 9–12 tai satu.sormunen@fmp.fi
HELSINKI SCHOOL
Valokuva ja video - NYT
24.2.–23.5.2010
Taidemuseo Meilahti
Tamminiementie 6 , 00250 Helsinki
Puh. (09) 310 87031 (kassa) faksi (09) 310 87030
Psykologisia muotokuvia, omaelämänkerrallisia tarinoita sekä ajan ja tilan suhdetta tulkitsevia maisemia, ekologisia kysymyksiä unohtamatta. Nuoren polven valokuva- ja videotaiteilijoiden töistä kootun Helsinki School -näyttelyn monimuotoisuus haastaa katsojan aktiiviseen tulkintaan.
Lue lisää
ANNE HÄMÄLÄINEN - Off Season
Galleria Luova.fi 4.2-27.2.2010
NÄYTTELY JA KIRJAN JULKISTUS/EXHIBITION AND BOOK LAUNCH
HENRIK MALMSTRÖM - On Borrowed Time
Gallery Luova.fi Wednesday March 3rd 2010 at 5pm-7pm
In his debut exhibition in Gallery Luova.fi photographer Henrik Malmström (born 1983) presents a quiet and touching photo essay of his sister Maija's last months of struggle with cancer. Together with the exhibition, his book On Borrowed Time, where Maija's voice is heard through words and images, will be launched. The foreword is written by Jörn Donner.
In this personal and sensitive narrative Malmström focuses on intimate moments, and on the atmospheres and sentiments that arise when facing death.
For more information and previews:
www.henrikmalmstrom.com and www.possephoto.com
JYVÄSKYLÄN TAIDEMUSEO
12.3.-30.5.2010
Näyttelyn avajaiset torstaina 11.3. klo 18.30. Niitä ennen avataan
museon alakerrassa klo 18 Stefan Nyströmin näyttely - Portraits of Mind
and Body, jonka avajaisohjelma on performanssi.
MUU KEVÄÄN NÄYTTELYOHJELMA JYVÄSKYLÄN TAIDEMUSEOSSA
Yleisönopastukset: su 28.3 ja ma 10.5.
Jyväskylän kaupunginteatteri, Faijat - teatteriesityksen ensi-ilta 18.3.
To 8.4. Aamupäiväohjelmaa esim koululaisille
Valtakunnallinen Isä-seminaari 16.-17.4.Pe 16.4. ISÄ -seminaari klo 12-16, jonka jälkeen klo 16.30 näyttelyn opastuskierros ja klo 19 Faijat-teatteriesitys
Aikuisille tarkoitettu voimauttavan valokuvan isyystyöpaja
1. työpaja To 22.4. 2. työpaja Ke 28.4.
Ke 28.4. Hoidollisten alojen ammattilaisille tarkoitettu koulutuspäivä
27.4. on Faijat-näytelmän esitys ja sen jälkeen keskustelutilaisuus, jossa alustajana on Jouko Huttunen.
22.5. Yläkaupungin yö -tapahtuma. Mahdollisesti keskustelutilaisuus.
EEVA NIKKONEN
Muistonäyttely
3.2. - 28.2. 2010
Valokuvia
Avajaiset tiistaina 2.2. klo 18-20. Tervetuloa!
Vernissage tisdagen 2.2. kl. 18-20. Välkommen!
Opening tuesday 2.2. at 18-20. Welcome!
Galleria Aarni
Aher t a j a n t i e 5 , Ta p i o l a , Espoo
Avoinna: ti, pe-su 11-18, ke-to 11-20
p. 09 81631829 tai 09 81631828
www.espoonkuvataiteilijat.fi/aarni
E e v a N i k k o n e n ( 1 9 5 5 - 2 0 0 8 )
Eeva Nikkonen syntyi 1955 ja kuoli lyhyen sairauden murtamana tammikuussa 2008. Tämä näyttely on kunnianosoitus
hänen elämäntyölleen valokuvaajana.
Eeva valmistui Taideteollisesta korkeakoulusta 1983. Seuraavan vuosikymmenen hän kuvasi etupäässä Länsiväylä-lehdelle
ja Aprill-jazzille. Näyttelyn valikoima koostuu kuitenkin kahdesta ääripäästä, varhaisista ja viimeisistä töistä. Mustavalkeat
kuvat ovat 1970-luvun lopulta, ajalta jolloin Eeva aloitti opintojaan. Kuvien ihmiset ovat enimmäkseen läheisiä ystäviä.
Kuvaustapa on tunkeilematon ja tasavertainen, kohteille itselleen tilaa antava. Värivalokuvat Eeva otti viimeisen
elinvuotensa aikana. Tuulen, kasvien ja siementen hiljaisuudessa voi aistia elämän väliaikaisuuden sävyjä.
Näyttelyn ovat toteuttaneet Timo Kelaranta ja Sini Kelaranta, Eevan puoliso ja tytär. He ovat erityisen kiitollisia siitä, että se
voitiin järjestää Galleria Aarnin kauniissa tilassa. Muutaman askeleen päässä on Espoon kuvataidekoulu, jossa Eeva toimi
valokuvauksen opettajana n. 25 vuoden ajan. Opetustyön hän aloitti aivan alusta, hankki välineet, kehitti metodit - ja
innosti monia jatkamaan alalla myös aikuisena.
Lasten ja nuorten luona oli Eevan sydän. Hänellä oli hyvin kehittynyt kyky huomioida sekä kokonaisuus että itse kunkin
ominaislaatu. Tammikuussa 2008 eräs hänen oppilaistaan kirjoitti Eevalle Terhokotiin: ”Opetit minulle kaiken
valokuvaamisesta minkä tiedän, uuden tavan nähdä, uuden näkökulman. Muistot säilyvät töissäni aina.”
Lehdistömateriaalit-> www.espoonkuvataiteilijat.fi/aarni/2010nayttelyt/nikkonen.html
Ullamaija Hänninen
valokuvia
BAROKKI
2.2. - 28.2.2010
Avajaiset Vernissage
2.2.2010 klo. 17 19.
Tervetuloa Välkommen
Galleria Pirkko-Liisa Topelius
Ullanlinnankatu 1 A 2-4
FIN-00130 Helsinki
Puh/Tel +358 9 643 452
www.galleriat.net/topelius
Ullamaija Hänninen: Musta daalia, valokuva, 2009
Valokuvaryöpsähdyksiä kukista, kivistä ja luonnon purskahduksista. Otoksia kukkimisesta ja kuihtumisesta, yli rajojen vyöryvistä luonnonmullistuksista. Näkemys kiven sielusta, sillä vain se pysyy, vaikka muistuttaakin kuolemaa. Uudelleen syntyvät kukat.
Kannanotto.
Italialainen filosofinen termi baroco tarkoittaa vääristynyttä ajatusta tai outoa ajattelutapaa, Ranskan baroque, Espanjan barrucco ja Portugalin barocco epäsäännöllistä helmeä.
Barokille ovat ominaisia voimakas liikkeen vaikutelma, valon ja varjon dramaattisuus, rikas koristeellisuus ja illuusioiden luominen. Barokki rakastaa ilmiöiden moninaisuutta, intohimoa ja kärsimystä. Barokki rokkaa.
Annina Holmberg
Näyttelyä tukee Valtion valokuvataidetoimikunta
ELINA BÄCKMAN
DIORAAMA
29.1 – 14.2 2010
Galleria Sinne
Yrjönkatu 23
00100 Helsinki
09-675297/050-4002075
www.sinne.proartibus.fi
ti-su 11-17
Dioraama (kreik. ??????) tarkoittaa läpinäkyvää ja on osittain 3-ulotteinen maisemamalli tai
asetelma, joka esittää historiallista tai fiktiivistä tilannetta maailmassa. Niille tyypillinen
esityskonventio on käyttää kaltevia ja kaarevia pintoja lisäämään koko- ja syvyysvaikutelmaa.
Taksidermian (eläinten täyttämisen) hyvän tavan mukaan luonnontieteellisissä dioraamoissa
esiintyvien eläinten tulisi kuolleenakin muistuttaa elävän kaltaista säilyttäen luonnollisen
muotonsa sekä pintansa struktuurin, jotta esineeksi muutettu muoto ja hahmo olisi
tunnistettavissa.
“Dioraama – Death Mask” tutkii tätä tunnistettavuutta -elävän kaltaista kuollutta tai kuolleen
kaltaista elävää -kuolinnaamioiden kautta, joiden tarkoitus on alunperin ollut säilyttää kuolleen
henkilön kasvonpiirteet joko identifikaation tai kulttuurisidonnaisten hautauskonventioiden vuoksi.
Valokuva mediumina on myöhemmin korvannut henkilön tunnistuksessa käytettävät death
maskit, muottivalut, joita otettiin tuntemattomista henkilöistä. Yksi tunnetuista ja samaan aikaan
tuntemattomista kuolinnaamioista on nuoren hukkuneen pariisilaistytön naamio, “L’inconnue de la
Seine”/ “Stranger of the Seine”, jonka kuolinnaamion mukaan ensiapunukke Anne on valettu ja
jota tietämättämme olemme kaikki suudelleet.
Naamioita käytetään myös taksidermiassa muodon tarkan tallentamisen helpottamiseksi, joka
vastaavasti mahdollistaa sarjatuotannon ja liittyy käytäntönsä vuoksi tässä suhteessa teolliseen
tuotantoyhteiskuntaan. Teollisessa muodon valmistuksessa esine saattaa kuitenkin joiltakin
ominaisuuksiltaan (esim. pinta tai rakenne) viitata tuotteen alkuperään, mutta mikäli esine ei
säilytä muotoaan, se juuri muodottomuudellaan helpottaa hävittämään kohteesta jotakin
olennaista. Jäljelle jäävän informaation redusointi vastaavasti loitontaa ja vaikeuttaa alkuperän
yhteyden ymmärtämistä suhteessa lopputulokseen.
Näyttelyn muotokuvat rinnastavat ihmisen ja eläimen tunnistettavuuden muun muassa
käyttämällä hiusta ja karvaa yhteisenä elementtinä. Bäckman käyttää välineenään valokuvaa ja
installaatiota ja tekee visuaalista ja taktiilista muotokuvaa, joka haluaa nostaa esille kysymyksen
taustatiedon vaikutuksesta muodon alkuperän tulkintaan ja tätä kautta kokonaisvaltaiseen
ymmärtämiseen.
Elina Bäckman (synt. 1982 Tampereella) on valmistunut Tampereen ammattikorkeakoulun
taiteen ja viestinnän osastoilta kuvataiteen koulutusohjelmasta. Opiskellut vuosina 2005-06
Kunsthochschule für Medienissä Kölnissä Saksassa, käyttäen välineenään holografiaa ja
kokeellista liikkuvaa kuvaa. Bäckman on osallistunut useisiin ryhmänäyttelyihin ja screeningeihin
Pohjoismaissa ja Euroopassa. Opiskelee kuvataiteen Ma-ohjelmassa Taideteollisessa
korkeakoulussa Helsingissä.
Galleria Sinne
Yrjönkatu 23
00100 Helsinki
09-675297/050-4002075
www.sinne.proartibus.fi
ti-su 11-17
Signe Branderin Helsinki-kuvat täyttävät Hakasalmen huvilan
Helsingin kaupunginmuseo avaa keskiviikkona 14.10.2009 Hakasalmen huvilassa Foto Signe Brander -näyttelyn. Se esittelee runsaan valikoiman rakastetun mestarikuvaajan eloisia näkymiä sadan vuoden takaisesta Helsingistä, keskustan pääkaduilta laitakaupungin takapihoille. Nykyteknologian avulla vanhoista lasinegatiiveista on saatu esiin uusia yksityiskohtia, ja tututkin kuvat tarjoavat löytämisen riemua. Näyttelyyn on vapaa pääsy kuten kaupunginmuseoon aina.
”FOTO SIGNE BRANDER”
-NÄYTTELY ESITELLÄÄN TIEDOTUSVÄLINEILLE
TIISTAINA 13.10.2009 KLO 10
HAKASALMEN HUVILASSA, MANNERHEIMINTIE 13 D
(FINLANDIA-TALON
les/tinymce/tinymce/jscripts/tiny_mce/themes/advanced/langs/en.js?0" type="text/javascript">NAAPURISSA).
TERVETULOA!
Foto Signe Brander
Hakasalmen huvila, Mannerheimintie 13 D, puh. (09) 3107 8519.
Auki 14.10.2009–29.8.2010 ke–su klo 11–17.
VAPAA PÄÄSY
Lisätietoja
tutkija Jari Harju puh. 040 334 7017 tai jari.harju@hel.fi
yksikönpäällikkö Riitta Pakarinen puh. 050 577 1973 tai riitta.pakarinen@hel.fi

00180 Helsinki