Valokuvamaraton Imatralla 3.7.2010
Valokuvamaraton Imatralla 3.7.2010
Kaakkois-Suomen valokuvakeskus järjestää lauantaina 3.7.2010 Imatra Big Band -festivaalin yhteydessä valokuvauskilpailun.
Ideana kilpailussa on kuvata kahdeksan tunnin aikana 12 kuvaa annetuista aiheista. Kyseessä on siis perinteisen fotomaratonin lyhennetty versio - tavallisesti maraton kestää vuorokauden ja tuottaa 24 kuvan sarjoja.
Big band -festivaalin kuvamaratonissa kuva-aiheita jaetaan tunnin välein
1-3 kappaletta. Aiheet kytkeytyvät osittain festivaalin ohjelmaan, ja osallistuakseen kilpailuun on kilpailun päättyessä palautettava yksi kuva kustakin aiheesta. Varsinainen kilpailuaika alkaa 3.7.2010 klo 12 ja päättyy 3.7.2010 klo 20.
Kilpailussa palkitaan kokonaiskilpailun kolme parasta 12 kuvan sarjaa, ja lisäksi jaetaan palkintoja parhaista aihetulkinnoista. Palkintoina jaetaan lippuja big band -festivaaleille sekä festivaalien oheistuotteita.
Kilpailuun voi osallistua kuka vain, lukuunottamatta kilpailun tuomareita.
Osallistumismaksu on ennakkoilmoittautujille 5 euroa ja kilpailupäivänä ilmoittautuville 10 euroa.
Kilpailun tarkemmat ohjeet ja säännöt ovat luettavissa valokuvakeskuksen kotisivuilla http://www.kaakkois-suomen.valokuvakeskus.fi. Lisätietoja saa myös valokuvakeskukselta, puh. 040 482 9118 tai sähköposti kaakkois-suomen@valokuvakeskus.fi.
----
Anu Kosonen
toiminnanjohtaja
Kaakkois-Suomen valokuvakeskus
040 482 9118
http://www.kaakkois-suomen.valokuvakeskus.fi

00180 Helsinki